Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei anna hyvää arvosanaa Euroopan unionin Venäjä-suhteille.
– Minusta EU ei ole kauhean hyvin hoitanut Venäjä-suhteita. Siinä on ollut tiettyä ylimielisyyttä Venäjän suuntaan, samalla tavalla kuin oli Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, että eihän se enää ole mikään suurvalta ja miksi meidän pitäisi ottaa sitä huomioon.
Tuomiojan mukaan EU:lla on ylipäätään ongelma, että se lähtee neuvottelemaan kolmansien maiden kanssa saneluasetelmasta.
– Meillä on oma lainsäädäntömme, ja kaikkien kauppasääntöjen pitäisi sellaisinaan kelvata muille. Enkä puhu nyt vain Venäjästä, vaan tämä koskee muitakin yhteistyökumppaneita. Ne kokevat EU:n asenteen aika lailla ongelmallisena, hän täsmentää.
Tuomiojan mukaan sama ongelma koski aiemmin pohjoisen ulottuvuuden yhteistyötä. Kun se Suomen aloitteesta muutettiin neljän tasavertaisen kumppanin; EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin yhteiseksi hankkeeksi, venäläistenkin asenne muuttui.
– Pohjoinen ulottuvuus on, ei nyt erityisen mullistava, mutta joka tapauksessa hyvä esimerkki siitä, että konkreettista positiivista yhteistyötä on pystytty viemään eteenpäin vaikeissakin olosuhteissa.
Toisena esimerkkinä yhteistyön sujumisesta Tuomioja mainitsee Arktisen neuvoston.
– Kenenkään intressissä ei ole ollut antaa muiden ristiriitojen heijastua sinne. Sama koskee ylipäätään Itämeren piirissä tehtävää yhteistyötä. Suomi on koettanut varjella, ettei ympäristöyhteistyö kärsisi pakotteista, mutta siinäkin EU:n ymmärrys tai haluttomuus virkakoneiston tasolla on ollut aika jarruttava tekijä.
Lännessä ei tunneta, idässä ei haluta
Tuomioja arvelee EU:n asenteen summautuvan läntisen ja itäisen Euroopan erilaisista lähtökohdista.
– Läntisen Euroopan osalta ei varmaan ole tuntemusta (Venäjästä), itäisessä Euroopassa taas suhtaudutaan tunneperäisesti ja varauksellisesti (Venäjään), eikä olla kiinnostuneita positiivisestakaan yhteistyöstä.
EU:lla on yhteinen linja niissä asioissa, joissa unionilla on selkeä toimivalta, kuten kauppapolitiikassa. Kaikessa muussa kannat ovat usein aika levällään.
– Brexitin seurauksena EU on ehkä jossain määrin parantanut juoksuaan. On ymmärretty, että Euroopan vaikutusvallan ylläpito ja vahvistaminen edellyttävät sitä, että pystytään myös toimimaan yhdessä, Tuomioja sanoo.
Hänellä on asiasta kokemuksia omiltakin ulkoministerikausiltaan, esimerkiksi Libanonin sodan aikaisesta EU-kokouksesta Suomen puheenjohtajakaudella. Kokoukseen saapuneet jäsenmaiden edustajat antoivat ovensuussa tiukkoja lausuntoja, mitä kaikkea ne eivät hyväksy. Kun kantoja oli väännetty kokouksessa tarpeeksi monta tuntia, kaikki ymmärsivät, ettei kokouksesta voida tulla ulos ilman yhteistä linjaa.
– Unionin yhteisen kannan muodostaminen ei aina ole helppoa. Mutta kun iskee ymmärrys, että teemme itsestämme täysin epärelevantteja ellemme pysty yhteiseen kannanmuodostukseen, sitten se lopulta syntyy.
Venäläisiltä puuttuu keinot kanavoida tyytymättömyyttä
Venäjän Ajan haastattelua tehdään oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin Venäjälle paluun ja lentokentällä pidätetyksi joutumisen jälkeisenä päivänä. Tuomiojakin on ottanut tapaukseen kantaan sosiaalisessa mediassa:
”Kun Navalnyi palasi Moskovaan, oli paikalla enemmän poliiseja kuin Washingtonissa kongressin kokoontuessa vahvistamaan presidentinvaalin tulosta. Ero on siinä, että Washingtonissa poliisia tarvitaan suojelemaan demokraatista valtiota, Moskovassa suojelemaan valtiota demokratialta”, hän kirjoitti Facebook-profiilissaan.
– Kannanottoni ei perustu siihen, että minulla olisi erityisiä sympatioita tai luottamusta juuri Navalnyiin. Toivoisin, että ulkomailla reagoitaisiin ihan samalla lailla, jos meillä vaikkapa Jussi Halla-ahoa kohdeltaisiin samalla lailla.
Navalnyi on noussut venäläisen opposition näkyväksi hahmoksi, jollaisia maassa ei ole kovin monta.
– Järjestelmä on pitänyt huolta, ettei opposition hahmoja kauheasti pääse nousemaan, Tuomioja toteaa.
Tyytymättömyys vallanpitäjiin on kuitenkin laajaa. Eikö se aina jossain vaiheessa purkaudu?
– Juuri siksi olisi tärkeää, että olisi olemassa rauhanomaiset demokraattiset tavat tyytymättömyyden ilmaisuun. Tietysti vaalit ovat se tapa, jolla sen pitäisi tapahtua, Tuomioja vastaa.
Hän muistuttaa, ettei Venäjä täytä suomalaisten näkemystä demokratiasta.
– Siellä ei kunnioiteta niitä sitoumuksia, ETYJ:istä alkaen, joita on tehty demokratiasta, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Tämä tietysti painaa virallista suhdetta. Minulla on kyllä aina ollut lähtökohta, että kansalaisyhteiskunnan ja ihmisten välisiä suhteita rakennetaan ihan politiikasta riippumatta.
Modernisaatiosta ei enää puhuta
Tuomiojan mukaan EU:n ja Yhdysvaltain asettamilla pakotteilla ei ole ollut kovin suurta merkitystä Venäjälle. Toisaalta modernisaatiosta, joka vielä Dmitri Medvedevin presidenttikaudella oli iso tavoite, ei enää puhuta.
– Mahdollisuudet modernisaatioon ovat selvästi vähentyneet. Ulkomaisia investointeja, ja niiden kautta tietotaitoa modernisaatioon ja talouden kilpailukyvyn säilyttämiseen, ei ole. Mutta myöskään ne venäläiset, joilla on varoja, ja jotka pystyvät siirtämään niitä ulkomaille, eivät sijoita kotimaahan. Lontoon kiinteistömarkkinoista venäläiset oligarkit omistavat kaiketi aika paljon.
Tuomiojan mielestä Venäjän valtionhallinto ei pyrikään ilmapiiriin, joka houkuttelisi investointeja länsimaista.
– Se on aika sisäänpäin kääntynyttä, ja ”ystävät” löytyvät aika lailla muualta.
Venäjä satsaa BRICS-yhteistyöhön, jossa mukana olevista maista ainoastaan Kiinalla on suurempaa taloudellista merkitystä. Tuomiojan mielestä Venäjän Kiina-suhdekin on yksipuolinen.
– Kiinalaiset käyttävät aika häikäilemättömästikin hyväkseen Venäjän heikkoutta. Taloudellinen yhteistyö tapahtuu kiinalaisten ehdoilla.
Euroopan ja Venäjän välisiin taloussuhteisiin Tuomioja toivoo enemmän keskinäisriippuvuutta kuin pakotteita.
– Talouspakotteet eivät ole kauhean toimivia. Ymmärrän kyllä, että pakotteita kohdistetaan heihin, joiden epäillään syyllistyneen henkilökohtaisesti esimerkiksi ihmisoikeusloukkauksiin tai murhayrityksiin, tai estävän niiden selvittämistä. Mutta kun jotain halutaan tehdä Venäjää vastaan, niin vaaditaan helposti esimerkiksi Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen lopettamista. Minusta se on kuitenkin keskinäisriippuvuutta lisäävä hanke, mikä on periaatteessa positiivinen asia. Kun sanotaan, ettei Euroopan tule olla riippuvainen Venäjän kaasutoimituksista, niin yhtä lailla se riippuvuus lisääntyy toiseen suuntaan: Venäjä on silloin riippuvainen Euroopan markkinoista, hän pohtii.
Megatrendit Venäjää vastaan
Megatrendit ovat Venäjän talouskasvua vastaan niin kauan kuin merkittävä osa sen vientituloista tulee fossiilisten polttoaineiden viennistä. Tuomiojakin muistuttaa, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen perustuu fossiilisten polttoaineiden käytön loppumiseen näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Olisiko Venäjällä edellytyksiä satsata uusiutuvaan energiaan?
– Kyllä, ja siinä taas Suomella on osaamista, jolla hyvinkin voisi olla kysyntää Venäjällä ja muuallakin. Meillä voisi olla etulyöntiasema, kun Venäjä aikanaan ryhtyy merkittävämmin satsaamaan uusiutuviin energioihin.
Tuomioja myöntää, ettei Suomen etulyöntiasema perustu oikeastaan muuhun kuin maantieteeseen ja vähän historiaan.
– Olen huolissani, ettei etulyöntiasemalle oikein ole katetta. Euroopan unionissa on paljon uusia jäsenmaita, tietysti Baltiasta alkaen, joissa venäjän kielen taitokin on ihan toisella tasolla kuin Suomessa. Suomalaisten maine Venäjällä on kuitenkin noteerattava. Suomea ja suomalaisia pidetään ystävällismielisinä, niin kuin tietysti olemmekin. Suomalaisilla ei ole venäläisten suhteen mitään ennakkoesteitä, ja se on vahvuutemme.
Tuomioja kertoo olevansa itsekin esimerkki kielitaidon puutteesta, vaikka aikanaan aloitti venäjän opinnot.
– Pääsin kohtuullisesti alkuun, mutta sitten loppui motivaatio. Silloin 1970-luvulla mietin, jaksaisinko lukea Pravdaa vai venäläisiä klassikoita, eikä kumpikaan kiinnostanut.
Jälkikäteen hän on moneen kertaan julkisestikin pitänyt kieliopintojen keskeytymistä suurena virheenä.
– Ensinnäkin se oli virhe jo niiden klassikoiden osalta. Niitäkin kannattaisi lukea alkukielellä. Historioitsijana on tullut vielä konkreettisemmaksi miinukseksi, sen jälkeen kun Venäjän arkistot ovat avautuneet, ettei niitä pysty hyödyntämään muuta kuin kääntäjien välityksellä.
Opiskelijavaihto pitäisi moninkertaistaa
Ulkoministerinä ollessaan Tuomioja pyrki usein edistämään Euroopan ja Venäjän välistä opiskelijavaihtoa, mutta ajatus on jäänyt toteutumatta.
– Se pitäisi moninkertaistaa. Jo parikymmentä vuotta sitten meillä oli Suomessakin korkeakouluissamme paljon enemmän kiinalaisia opiskelijoita kuin venäläisiä. Kiinalaiset toki ovat tervetulleita, mutta olisi luontevaa, että täällä olisi vähintään yhtä paljon venäläisiä. Ulkoministerikokouksissa kaikki olivat yleensä samaa mieltä, mutta mitään ei koskaan tapahtunut.
Tuomiojan mukaan opiskelijavaihdon pitäisi olla molemminpuolista, eli Euroopasta lähtisi kielen ja muunkin opiskelijoita Venäjälle.
– Kyllähän siellä edelleenkin tehdään korkeatasoista tiedettä.
Tuomiojan mukaan on hyvä, ettei Suomella ole Venäjän kanssa kahdenvälisiä ongelmia. Jos on, ne ovat samanlaisia kuin muillakin.
– Suomesta riippuvia ongelmia ei ole. Venäjä tietää hyvin, että olemme EU:n hyvä ja lojaali jäsen, ja olleet päättämässä sanktioista. Niistä ei keskustella kahdenvälisesti, koska ne ovat EU:n ja Venäjän välisiä asioita.
Kansalaisyhteiskunnan tasolla suomalaisten kontaktit Venäjälle ovat laajat.
– Meillä on paljon kansalaisjärjestöjä, tietysti Venäjä-seura ensimmäisenä, jotka tuovat ihmisiä yhteen. Sitä pitää vain koettaa jatkaa, vaikka ei tämäkään ole Venäjällä helppoa. Siellä myös kansalaisyhteiskunta on viranomaisten kontrollissa. Myös Suomessa tilanne on kuitenkin nyt toinen kuin Neuvostoliiton aikana. Meillä on paljon venäjää puhuvia ihmisiä, mikä antaa toisenlaista pohjaa yhteydenpidolle.
Tuomioja itse toimii perustamansa Historioitsijat ilman rajoja -yhdistyksen puheenjohtajana. Sen kansainväliseen verkostoon kuuluu kymmeniä historioitsijoita myös Venäjältä. Tuomioja on tavannut heitä verkoston tilaisuuksissa sekä Venäjällä että Suomessa.
– Sanoisin, että Venäjän historioitsijakunta haluaisi olla riippumaton ja pitää ammattietiikastaan kiinni, mutta heitäkin painostetaan valtiolliselta taholta.
Tuomioja ei näe painostuksessa erityistä Suomi-vastaista suunnitelmaa, enemmänkin historiaa yritetään käyttää ”isänmaallisen” kansallistunnon vahvistamiseen.
– Valitettavasti se tarkoittaa, että Stalinin kauden hirveyksiäkin pyritään unohtamaan ja peittelemään. Mutta kun tästä puhutaan historioitsijoiden kesken, he ovat yhtä lailla huolissaan.
Samana päivänä Venäjän, Kiinan ja USA:n ystäväksi
Tuomioja muistaa käyneensä yhdessä Ilkka-Christian Björklundin kanssa 1960-luvun puolivälissä saman päivän aikana liittymässä suomalais-amerikkalaiseen yhdistykseen, Suomi–Kiina-seuraan ja Suomi–Neuvostoliitto-seuraan.
– Olen säilyttänyt jäsenyyteni Venäjä-seurassa, vaikka en olekaan koskaan ollut näissä yhdistyksissä aktiivinen.
Ensimmäisen kerran hän on käynyt Neuvostoliitossa 1967 Teiniliiton varapuheenjohtajana; Moskovassa ja Kiovassa. 1970-luvulla oli aika, jolloin Tuomiojakin sai neuvostovastaisen leiman ollessaan Sadankomitean Ydin-lehden päätoimittaja. Rauhanjärjestö ei kuulunut Rauhanpuolustajiin, joka tuolloin oli Neuvostoliiton ulkopolitiikan välikappale.
– Minun taustani on sitoutumattomassa rauhanliikkeessä. Sekin toi Venäjä-yhteyksiä, kun glasnostin kaudella olin mukana END-liikkeessä, jonka tavoitteena oli ydinaseista vapaa Eurooppa Atlantilta Uralille, Tuomioja kertoo.
Hän oli järjestämässä Helsinki-Tallinnan END-konferenssia neuvostoaikana.
– Silloin Venäjältä alkoi jo löytyä vapaita toimijoita, eikä kaikki enää kulkenut virallisten kanavien kautta. Tällaiset yhteydet ihan henkilötasolla ovat säilyneet.
Teksti Juha Peltonen Kuvat Timo Porthan
