YYA-Suomeen suuriruhtinas Vladimir Kirillovitš Romanov oli poliittisesti liian hankala vieras, mutta pääsi tutustumaan syntymäkotiinsa vuosi ennen kuolemaansa. Jeltsinin Venäjä antoi lopulta suurelle pojalleen leposijan keisareiden viereltä Pietari-Paavalin linnoituksesta. Maaliskuun vallankumous 1917 käynnisti Venäjällä suuret mullistukset. Suurin osa Romanovien hallitsijasuvusta, kuten keisari Nikolain perhe, jäi Venäjälle. Nikolain serkku, suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanov (1876–1938) pyrki ensin yhteistyöhön väliaikaisen hallituksen kanssa, mutta pakeni jo huhtikuussa 1917 perheineen Suomeen. Kirill oli Aleksanteri III:n veljen Vladimirin veljen poika, ja tuolloin kruununperimysjärjestyksessä kolmas.
Kirillin perheeseen kuului raskaana ollut puoliso, saksalaissyntyinen Victoria (s. Saksi-Coburg- Cotha) sekä tyttäret Maria ja Kira. Suuriruhtinaan perhe asettui Haikon kartanoon ystäviensä kenraali Johan Emil von Etterin perheen vieraaksi. Kun Victorian synnytys läheni, perhe ei halunnut jäädä maaseudulle Haikkoon, ja heille löytyi kortteeri von Ettereiden perheystävien Hortlingien luota Porvoosta.
Jokikadun ja Aleksanterinkadun kulmassa sijaitsevan empiretalon oli rakennuttanut merikapteeni A.G. Björkman vuonna 1859 kansallisru- noilija J.L. Runebergin kodin naapuriin.
Suuriruhtinas Vladimir Kirillovitš Romanov syntyi Hortlingin talon ruokasalissa 1. syyskuuta 1917. Victoria-äidin apuna oli Porvoon kaupunginlääkäri ja epäilemättä myös kaupungin parhaat kätilöt. Syntymän jälkeen perhe palasi Haikon kartanoon.
Perhe asui Haikossa ja Porvoossa kokonaiset kolme vuotta, lokakuun vallankumouksen sekä Suomen sisällissodan ajan. Kun bolševikkihallinto pysyi pystyssä Kirillin toiveiden vastaisesti, perhe muutti Ranskan Rivieralle vuonna 1920 ja lopulta 1922 Saksan Coburgiin, jossa Victorialla oli sukua.
Kirill ei välttämättä nauttinut suurta suosiota Venäjän valkoemigranttien piirissä vallankumouksen aikaisten yhteistyöpyrkimystensä takia. Hänen kanssaan hypoteettisesta ”valtaistuimesta” kamppaili lähinnä syrjäytetyn ja surmatun keisari Nikolain jälkeen hänen pikkuserkkunsa Nikolai Nikolajevitš (1856–1929). Kirill julistautui kuitenkin valtaistuimen haltijaksi 1922 ja vuonna 1924 keisari Kirill I:ksi.
Kirill kuoli toisen maailmansodan alla 1938. Näin hänen pojastaan, ”porvoolaisesta” Vladimir Kirillovitš Romanovista tuli Venäjän kruununperijä, tosin ilman valtakuntaa.
Toisen maailmansodan jälkeen Vladimir halusi vierailla syntymäkaupungissaan Porvoossa, mutta YYA-Suomen poliittinen ilmasto oli vierailulle liian hapokas. Lopulta vuonna 1991, Neuvostoliiton hajottua, tunteikas vierailu toteutui. Vladimir pääsi tutustumaan sekä Haikon kartanoon että synnyintaloonsa Porvoon Aleksanterinsillan kupeessa. Tyylikäs rakennus toimii edelleen yksityisasuntona.
Virtuaalikeisari jaksoi innostua uudesta Venäjästä ja kulki houkuttelemassa sijoittajia ympäri maailman. Yhdellä tällaisella matkallaan Miamissa Vladimir Kirillovitš Romanov kuoli kesken alustuksensa vuonna 1992.
Boris Jeltsinin Venäjä kutsui suuren poikansa kotiin. Suuriruhtinas Vladimir haudattiin keisarillisin menoin Pietariin, Pietari-Paavalin linnoitukseen, kuten kaikki keisaril- lisen Venäjän hallitsijat Aleksanteri Nevskistä Nikolai II:een.
Vladimir Kirillovitšin kuoleman jälkeen hänen tyttärensä Maria Vladimirovna Romanova (1953- ) julistautui Romanov-suvun johtajaksi ja Venäjän kruununtavoittelijaksi. Hän käyttää itsestään nimitystä ”hänen keisarillinen korkeutensa Maria I Vladimirovna”, mutta se onkin sitten toinen tarina.
Lähteitä: Inka Töyrylä: Porvoon talot kertovat, SKS Kirjat 2021. Juhani Seppälä: Mladorossit, legitimistit – Keisari Kirillin alamaiset Etsivän keskuspoliisin valvonnassa 1930-luvulla, Maisterintutkielma, Helsingin yliopisto 2022. Simon Sebag Montefiore: Romanovit 1613-1918, suom. Seppo Raudaskoski, WSOY 2017
Teksti: Kimmo Kallonen