Venäjän Aika 2/2021

Kaivosteollisuutta ja turismia Kuolan niemimaan ytimessä

Venäjän Ajan viime numerossa käytiin Vienanmeren pohjoisrannikolla, Turjanrannalla. Sieltä palattua voi jäädä yöksi Kantalahden kaupunkiin, josta on kätevä tehdä tutustumisretki Kuolan niemimaan sisäosiin, jossa on modernimpaa elämää kuin rannikoilla.

Kantalahden kaupungin keskusaukio nähtynä 7-kerroksisesta Belomorje- hotellista. Kuva Marina Bevko

Kantalahti (Кандалaкша, Kandalakša) on vanha, jo 1500-luvulta peräisin oleva asutuskeskus. Se on pitkän Vienanmeren lahden päässä tunturien suojassa, kaukana napapiirin pohjoispuolella. Silti sen ovat historian saatossa polttaneet niin ruotsalaiset kuin englantilaisetkin. Tiedä sitten, mitä sotivat suomalaiset olisivat tehneet, jos olisivat 1940-luvulla saksalaisten kanssa päässeet perille.

Nykyisin Kantalahti on Murmanskin hallintoalueen eteläisin kaupunki. Siellä on noin 30 200 asukasta, joista karjalaisia on noin sata. Asukkaita työllistävät muun muassa alumiinitehdas, sähköntuotanto sekä Murmanskin radan ja Vienanmeren rahtiliikenne.

Kaupungin majoitustarjonta on monipuolistunut viime vuosina. Kantalahdessa on useita pienehköjä majoitusyrityksiä, kuten 16 huoneen minihotelli Grinvitš (Гринвич) aivan keskusaukean lähistöllä.

Vähän kauempaa keskustorista, meren läheltä löytyy muun muassa Joenvarren majatalo (Гостевой дом на Речной).

Yhä on toiminnassa myös keskusaukion lähellä oleva, neuvostoaikana rakennettu 150-paikkainen hotelli Belomorje (Гостиница Беломорье). Toinen perinteinen hotelli, Niva-joen lähellä ollut Spolohi (Сполохи), on suljettu. Vuonna 2017 se vielä toimi mutta oli jo varsin huonossa kunnossa.

Niva-joen varressa oleva hotelli Spolohi oli ennen Kantalahden paras majoituspaikka, mutta se päästettiin rappeutumaan. Nykyisin rakennus on muussa käytössä.

Kaupunki kosken kupeessa

Keskustan hotelleista ja majataloista voi kävellen tutkia Kantalahden eteläisen osan. Se avautuu enemmän Niva-joen suuntaan, sillä Vienanmeren ranta on satamaan yltävän pistoradan rajaamaa
pusikkoa.

Kaupungin pohjoinen osa jää Muurmannin radan ja laajan ratapihan taakse.

Rautatien toiselle puolen pääsee ajamaan vain yhtä katua pitkin, ja kävelijöille on lisäksi yksi silta asemapihan yli.

Keskustan pohjoisosasta parin kilometrin päässä on Kantalahden uusin asuinalue, nimeltään Niva. Siellä on kaupunginsairaala ja Kirovskaja-puistokadun itäpäässä komea Metallurg-kulttuuritalo.
Pohjoisen kaupunginosan pääkatu vie alumiinitehtaan sivuitse kohti pohjoista seuraillen rautatietä ja Niva-joen uomaa.

Kaupungin rajalla katu muuttuu vanhaksi Murmanskin tieksi 47K-003. Sitä on hyvä ajella, joten Murmansk–Pietari-valtatielle E105 ei vielä tarvitse palata. Noin 18 kilometrin päässä Kantalahden keskustasta on joen alin vesivoimala Niva GES-2, joka valmistui vuonna 1934. Voimala-alueen pohjoisosassa on Nivskyn (Нивский) taajama, jossa on noin tuhat asukasta.

Niva-joen varressa oleva hotelli Spolohi oli ennen Kantalahden paras majoituspaikka, mutta se päästettiin rappeutumaan. Nykyisin rakennus on muussa käytössä.

Energian tuotantoa ja kaivostoimintaa

Energian tuotanto on osaltaan ohjannut Kuolan alueen asuttamista. Nivskystä kun ajetaan vielä kahdeksan kilometriä, tullaan kaupunkimaiseen taajamaan nimeltään Poljarnyje Zori (Полярные Зори, Napapiirin aamunkoitot). Se rakennettiin vuonna 1968 asumalähiöksi Kuolan ydinvoimalan työntekijöille ja heidän perheilleen. Asukkaita siellä on nykyisin noin 14 000.

Ydinvoimala on noin 15 kilometrin päässä taajamasta Imanterojärven rannalla. Kuolan alueen kaivosteollisuus tarvitsee paljon sähköä, jota neljä ydinreaktoria tuottaa Poljarnyje Zorissa 1 760 megawatin teholla. Vertailun vuoksi: rakenteilla olevasta Olkiluoto 3:sta tulee Suomen suurin voimala 1 600 megawatin tehollaan.

Historialtaan niukassa kaupungissa ei ole paljon näkemistä. Kaupungin pohjoisosassa on suuri kiertoliittymä, jonka keskellä on kaupungin symboli, Venäjän lipun väreillä valaistu iso pylväsmuistomerkki ”Stela Poljarnyje Zori”. Liikenneympyrästä pääsee jatkamaan pohjoiseen tietä 47K-019 pitkin takaisin valtatie E105:lle, mutta seikkailunhaluiset voivat valita tien 47K-018 itäkoilliseen yli Niva-joen. Hyväkuntoista sivutietä noin kymmenen kilometrin ajettua tulee näkyviin pieni, noin tuhannen asukkaan taajama.

Kirovskin Verhneje-keskuslammen ympärillä on kaivosteollisuusyhtymä Fosagro-Apatitin rakennuksia. Taustalla näkyy laskettelurinteen alempi, lyhyempi rinne, joka alkaa 850 metrin korkeudesta ja päättyy 380 metriin.

Kyläntapainen on nimeltään Afrikanda-2. Vuonna 1937 löydettiin alueelta titaanimalmiesiintymä, ja kaivostoiminnan alkamisen myötä rakennettiin rikastamo ja asuintaajama sen työntekijöille.

Esiintymä ehtyi ja rikastamo suljettiin vuonna 1991, joten nykyisin taajama on Poljarnyje Zorin nukkumalähiö. Rikastamorakennukset ovat raunioina tien varressa, mutta Afrikanda-2 on var-
sin hyväkuntoinen lähiö, jota voi käväistä katsomassa. Taajamassa on kaksikerroksisia taloja 1950-luvulta ja muun muassa kunnostettu kulttuuritalo. Kannattaa kuitenkin ajaa vielä kauemmas, sillä siellä on Afrikanda-1.

Autio lentotukikohta

Afrikanda-1 (Африканда-1) oli alkuaan pelkkä Muurmannin radan asemakylä.

Asema avattiin vuonna 1925. Vuonna 1937 alueelle perustettiin varuskunta, ja vuodesta 1940 alkaen kylän lähellä toimi ilmavoimien tukikohta. Sille rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen uusi lentokenttä kylän pohjoispuolelle.

Kun lentokenttä oli käytössä, Afrikanda-1 kukoisti. Siellä sijaitseva rykmentti oli kansan eliittiä, jolle rakennettiin 1960-luvulla kerrostaloja ja perustettiin hyvin varustettuja sotilaskauppoja. Vilkas elämä jatkui vuoteen 2001, jolloin ilmavoimien rykmentti siirrettiin Murmanskiin.

Afrikanda-1:n tyhjennyttyä monet sen kerrostaloista on purettu, mutta kolme tunturin rinteeseen rakennetuista kerrostaloista on yhä käytössä. Huoneistoja on taloissa kaikkiaan 225, mutta vain 60 niistä on asuttuja. Suunnitelmien mukaan tänä vuonna niiden asukkaat siirretään Afrikanda-2:n kylään ja suuria kuluja aiheuttava kerrostalojen lämmitys lopetetaan.

Pääsy hylätylle lentokentälle on estetty suurella, lukitulla portilla. Autoturisteilla ei ole pääsyä tästä kauemmas, mutta paikallinen mopoilija näytti, että kaksipyöräisellä voi puikahtaa portin sivuitse ojan kautta.

Afrikandan titaanikaivoksen rikastamosta jäljellä vain rappeutuneita tyhjiä rakennuksia ja niiden taustalla näkyvä iso saostusallas.

Osa tukikohdan lentokonehalleista sekä hallinto- ja huoltorakennuksista on jo romahtanut. Vankat betonilaattatiet ovat hyvässä kunnossa, ja niitä riittää kilometrikaupalla. Leveä, 2,5 kilometriä pitkä kiitorata on yhä niin tasainen, että sitä voisi luultavasti käyttää vaikka matkustajakoneen hätälaskupaikkana.

Tällaisten tukikohtien rakentaminen vei aikanaan valtavasti Neuvostoliiton voimavaroja. Kun Googlella ottaa Kuolan niemimaan tältä alueelta esiin noin 100 km x 50 km laajuisen satelliittinäkymän, saa näkyviin viisi lentokenttää. Niistä neljä on hylättyjä.

Imantero, Kuolan suurin järvi

Afrikandasta palataan Poljarnyje Zoriin ja jatketaan siitä pohjoiseen. Pian tulee näkyviin Kuolan niemimaan suurin järvi, Imantero (Имандра, Imandra). Kolmesta osasta muodostuvan järven kokonaispinta-ala, 876 km2 , on Oulujärven (928 km2 ) luokkaa.

Valtatie E105 ylittää Imanteron saarien kautta ja siltoja pitkin. Muutamin paikoin näkyvät idän suunnalla Hiipinätunturit.

Vaikka ne ovat yli 40 kilometrin päässä, ne näyttävät massiivisilta noustessaan lumihuippuisina kilometrin järven pintaa korkeammalle.

Afrikandan lentotukikohdan väelle rakennetuista kerrostaloista on kolme jäljellä, ja osassa niiden huoneistoista on asukkaita. Talot aiotaan tyhjentää alkavana kesänä.

Poljarnye Zorista noin 50 kilometriä pohjoiseen on risteys, jossa Murmanskin valtatiestä eroaa iso sivutie 47K-033 kohti itää. Hyväkuntoinen asfalttiväylä kaartelee korkeilla mäillä laskeutuen sitten sillalle, joka ylittää Imanterojärven pohjoisosaa ja Keski-Imanteroa yhdistävän salmen. Jatkossa tie seuraa viimeksi mainitun järven rantaa.

Noin 30 kilometrin matka E105-tieltä Apatiittiin (Апатиты, Apatity) ei vie kauan. Näin on päästy Afrikandan rappion maisemista Kuolan niemimaan kukoista-
vimpiin keskuksiin.

Apatiitti perustettiin vuonna 1930 kaivostyöläisten asuinpaikaksi. Alueen uumenien apatiittimineraali on antanut keskukselle sekä elannon että nimen. Jos historia olisi mennyt toisin, kaupungin nimi voisi olla Ramsay, sillä suomalainen Wilhelm Ramsay (1865–1928) oli ensimmäinen aluetta tutkinut geologi.

Apatiitti, vuoriteollisuus- ja tiedekaupunki

Enimmillään Apatiitissa oli lähes 90 000 asukasta. Kun Venäjän tulot energiaraakaaineista ovat vähentyneet, myös Apatiitti on kärsinyt talouslamasta ja väestökadosta. Silti se on noin 54 000 asukkaineen Kuolan niemimaan toiseksi suurin keskus, ja kaupungin yleiskuva on siisti ja eläväinen.

Kaivosteollisuus on yhä Apatiitin tärkein työllistäjä. Myös tiedekeskuksena Apatiitti on tärkeä; kaupungissa on ainakin yhdeksän Venäjän tiedeakatemian tutkimuslaitosta. Iso Ametist-hotelli ja muutamat pienemmät yritykset tarjoavat majoitusta, ja ravintoloita on puolen tusinaa.

Afrikandan suljetun lentokentän 2,5-kilometrinen kiitorata on vielä melko hyvässä kunnossa

Parin kilometrin pituisen Fersmana-pääkadun päästä päähän ajamalla pääsee keskustan läpi ja edelleen kohti Hiipinätuntureita. Matkan varrella voi poiketa jälleen yhdellä hylätyllä lentoasemalla.

Kyseessä on vuonna 1951 avattu Kirovskin-Apatiitin lentoasema, joka oli sotilaslentotukikohta mutta josta oli myös siviililentoja useisiin Venäjän kohteisiin.

Kenttä suljettiin vuonna 1993, ja sen korvasi uusi Hiipinän lentoasema, joka on noin 20 kilometriä etelämpänä.

Vanha lentokenttäalue on 1,5-kilometrisine kiitoratoineen yhä niin hyvässä kunnossa, että sitä käytetään ajoharjoitteluun, näyttelyihin ja autokilpailuihin.

Hiipinätunturien asutusta

Hiipinätunturit muodostavat halkaisijaltaan lähes 40-kilometrisen ylänköalueen.

Englannin kielessä alueesta käytetään nimeä Khibiny (tai Khibinsky) Mountains. Myös suomalaisen mielestä alueen nimeksi kävisi Hiipinävuoristo. Monet sen rinteistä nimittäin ovat vuorimaisen jyrkkiä, mutta mäkien laet ovat tunturimaisen pyöreitä. Korkein huippu, Judytšvumtšorr, yltää 1 201 metriin merenpinnasta. Saamenkielinen nimi tulee alkuperäisasukkailta, joita on Kuolan niemimaalla yhä parisen tuhatta. Heidän enemmistönsä asuu Luujärvellä, linnuntietä noin 40 kilometrin päässä Hiipinän tunturialueen koillispuolella.

Ođđasat eli Ylen saamenkielinen uutislähetys kertoo usein myös Luujärven tapahtumista.

Hiipinän alueen eteläosassa aloitettiin malmin louhinta jo varhain, ja kaivoksen viereen perustettiin vuonna 1929 Hibinogorskin (Хибиногорск, Hiipinänmäki) kylä. Se sai kaupungin statuksen vuonna 1931, ja keskuksen nimeksi muutettiin vuonna 1934 Kirovsk (Кировск) puoluejohtaja Sergei Mironovitš Kirovin kunniaksi.

Sodan jälkeen rakennettiin uusi Kirovsk noin kuuden kilometrin päähän vanhasta keskuksesta.  Alkuperäisen Kirovskin nimeksi tuli sijaintipaikan saamenkielinen nimi Kukisvumtšorr (Кукисвумчорр, Pitkä sola). Nimi on hankala venäjää puhuville, jotka kutsuvat paikkaa nimellä ”25. kilometri”, koska kaivos on 25 kilometrin päässä Apatiitissa olevasta sulattamosta.

Kukisvumtšorriin Stalinin valta-aikana (1924–1953) rakennetut talot ovat nuhruisessa kunnossa. Alueella on kuitenkin yhä elämän merkkejä, kauppoja, kahviloita ja pari hostellia.

Kolmen kilometrin päässä asuinalueelta on vuonna 1931 perustettu kasvitieteellinen puutarha, tiettävästi maailman pohjoisin. Puutarhan vieressä on sanatorio Tirvas. Sen vierestä, harjanteen takaa alkaa soratie, joka jatkuu jokilaaksossa tunturialueen pohjoisreunaan asti.

Kirovskin talviurheilukeskus

Kirovsk on vauraan tuntuinen ja vilkas pikkukaupunki. Siellä on useita hotelleja ravintoloineen. Niille tuovat liikevaihdon varsinkin talvituristit, eivät niinkään kanta-asukkaat, joita on noin 26 000.
Kaupungissa on kaksi hiihtokeskusta.

Isompi niistä, uuden taajaman vieressä olevan järven mukaan nimetty Bolšoi Vudjavr (Большой Вудъявр, venäjästä ja saamesta käännettynä Iso vuorijärvi), yltää hiihtohisseineen 1 047 metrin korkeuteen. Pohjoisessa lähellä vanhoja kaivosalueita on pienempi ja jyrkempi Kukisvumtšorr (886 m).

Bolšoi Vudjavrin pisimmällä rinteellä on mittaa noin 2 500 metriä. Korkeuseroa on reilut puoli kilometriä, mikä on enemmän kuin millään Suomen laskettelurinteellä.

Kirovskin keskustassa on suihkulähteellä varustettu, halkaisijaltaan noin satametrinen Verhneje-lampi. Sitä kiertää kävelytie, ja sen rannalla ovat muun muassa teknisen yliopiston rakennus ja
kaivosyhtymä AO Apatitin pääkonttori.

Pohjoiseen vai etelään?

Jos ei jää yöksi Kirovskiin, voi palata Kantalahteen, jonne on Kirovskista vain noin 130 kilometriä. Kantalahdesta voin suositella ravintola Kabatsok Zadvorkia (Кабачок Задворки, Takapihan taverna).

Tuo reilu ruokala on yökerhoravintola Kandan (Канда) kanssa samassa rakennuksessa, mutta nimen mukaisesti sisäänkäynti on talon takaa, pihan puolelta.

Kantalahdesta palataan Suomeen samaa reittiä kuin sieltä tultiinkin, Sallan kautta. Toki voi myös jatkaa valtatie E105:ttä etelään ja ylittää valtakunnanrajan jollain eteläisemmistä raja-asemista, joista muutamia olen esitellyt Venäjän Ajan aiemmissa numeroissa.

Voi E105-tietä lähteä myös pohjoiseen, tie on sinnekin sileää ja leveää.

Kantalahdesta on noin 115 kilometriä Montšegorskiin (Мончего́рск). Sen nikkeli- ja kuparisulaton rikkidioksidipäästöjen aiheuttamat ympäristötuhot tunnetaan laajalti. Saastuttava kuparirikastamo lopetti toimintansa 1.3.2021, ja sen purkaminen alkaa ensi vuonna.

Nikkelisulattamon toiminta jatkuu, ja etelästä tulevan matkailijan on ajettava masentavan näköisen teollisuusalueen sivuitse. Sen pohjoispuolella on varsin siisti, noin 41 000 asukkaan kaupunki
Imanterojärveen työntyvällä niemellä.

Montšegorsk kuuluu Kuolan niemimaan tärkeisiin keskuksiin siinä missä Apatiitti, Kirovsk ja Kantalahti.

Ehkäpä minulle vielä tulee tilaisuus esitellä Venäjän Ajan lukijoille myös Montšegorskia ja siitä noin 140 kilometrin päässä olevaa Murmanskia. Toivottavasti rokotukset antavat tulevana kesänä mahdollisuuden matkailuun.

 

Jaa artikkeli