Akateemisestikin arvoituksellinen

Helsingin yliopiston Metsätalossa, humanistisen tiedekunnan kieliaineiden tyyssijassa, sijaitsee Venäjän tutkimukseen keskittynyt Aleksanteri-instituutti.

Viitisenkymmentä suomalaista sekä kansainvälistä tutkijaa on asettunut rakennuksessa kolmeen kerrokseen.

– Olemme yhteiskuntatieteisiin ja humanistisiin tieteisiin painottuva osasto ja valtakunnallinen Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus, Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro tiivistää.

Kangaspuro kiteyttää, että osana yliopistoa myös Aleksanteri-instituutilla on kolme päätehtävää:

– Ensinnäkin olemme tutkimusintensiivinen organisaatio. Osana tätä tehtävää vastuullamme on opetuksen järjestäminen. Vaikka olemmekin varsin pieni verrattuna vaikkapa englannin kielen laitokseen, opetuksen tarve on jatkuvasti lisääntynyt. Itse asiassa olemme yksi maailman suurimmista ja tunnetuimmista oman alamme tutkimus- ja koulutuslaitoksista.

– Toinen ja varsin merkittävä tehtävämme on yhteiskunnallinen asiantuntijuus ja vuorovaikutus.

Viime aikoina näkyvyytemme on jälleen ollut kokoamme huomattavasti suurempi. Mediassa tämä on ollut nähtävissä jo Krimin valtauksesta lähtien ja kiihtynyt Venäjän Ukrainan hyökkäyksen seurauksena.

Kolmas tehtävämme onkin asiantuntijan rooli. Annamme myös lausuntoja ja jaamme tietämystämme hyvin laajalla sektorilla aina julkishallinosta pörssiyrityksiin ja rajaseudun kunnista valtakunnan päätöksentekoon, Kangaspuro kuvailee.

Kangaspuro itse on ollut laitoksen johtaja vuodesta 2018 lähtien; sitä ennen hän toimi tutkimusjohtajana ja varajohtajana. Hallinnollisten tehtävien lisäksi hän tutkii, opettaa edelleen valtakunnallisissa ja kansainvälisissä maisteriohjelmissa sekä ohjaa graduja ja väitöskirjatutkimuksia.

– Olemme tekemisissä isojen kokonaisuuksien kanssa. Niin yhteisönä kuin henkilökohtaisestikaan resurssit eivät riitä kaikkeen, hän toteaa.

Väitöskirjansa Kangaspuro teki aikoinaan nationalismin roolista Neuvostoliiton perustamisessa ja siinä Neuvosto-Karjalan itsehallinnollisen aseman kehittymisestä sen synnystä toiseen maailmansotaan asti.

– Pääsin tutkimaan arkistoissa aineistoja, joista osa on sittemmin suljettu; se oli tutkijan taivas. Kiinnostus Venäjän politiikkaa ja yhteiskuntaa kohtaan on ollut luonteva jatkumo. Myös venäläinen kaunokirjallisuus kertoo maasta paljon, mutta suosittelen lukemaan myös klassikoita jo ihan yleissivistyksen vuoksi.

Tutkimuksen moraalinen tarve

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut iso shokki myös Aleksanteri-instituutin tutkijoille ja yhteisölle laajemminkin. Tuliko hyökkäys Kangaspurolle yllätyksenä? ”Kyllä ja ei”, hän vastaa.

– Tapahtumat Venäjällä olivat menneet huonompaan suuntaan jo pidempään. Münchenin turvallisuuskonferenssissa vuonna 2007 Venäjän presidentti Vladimir Putin nosti uhmakkaasti esille Venäjän ja lännen suhteiden viilenemisen.

Seuraavana vuonna alkoi Georgian sota ja vuonna 2014 Krimin kaappaus. Nämä kaikki kuuluvat samaan kipuiluun, joka on nyt kärjistynyt Ukrainassa. Silti hyökkäys suurella operaatiolla Kiovaan oli yllätys jopa kansainvälisille yhteisöille. Sen arvioimme kuitenkin oikein, että niillä joukoilla Kiovaa ei valloiteta.

Vaikka sota ei poliittisesti ja akateemisesti ole ilmiönä vieras, työyhteisössä huoli on kova. Käytännössä se on tarkoittanut, että rajojen lisäksi suhteet yliopistoihin ja osaan tutkijoista on jäädytetty.

Näin ei kuitenkaan ole toimittu kaikkialla; esimerkiksi yliopistot Yhdysvalloissa eivät ole jäädyttäneet yliopistojen yhteistyötä lainkaan samalla tavalla.

– Tällä hetkellä meidän yhteistyömme tapahtuu vain yksittäisten tutkijoiden kanssa henkilökohtaisella tasolla. Kun itse ajattelen kumppaneita vuosien takaa, jotka nyt ovat jääneet omilleen, suhteiden katkominen tuntuu jopa epäeettiseltä.

Täytyy muistaa, että Putinin hallinto pyrkii eristämään venäläisen yhteiskunnan, ja tutkijoiden työtä, vapautta ja kontakteja rajoitetaan liberaalimpien ajatusten pelosta. Jos nyt menetämme sen kontaktipinnan, joka rakentui kylmän sodan päättymisen jälkeen, menetämme itsekin paljon. Lisäksi jätämme osaltamme vapaaehtoisesti venäläisen yhteiskunnan alttiiksi putinistiselle propagandalle.

Veli venäläisen tuntematon tulevaisuus

Kangaspuro muistelee, kuinka instituutin perustamisen aikoihin 1990-luvun puolivälissä tunnelmat Venäjän tulevaisuudesta olivat optimistiset.

– Venäjä oli monessa suhteessa haaste silloinkin. Mutta meillä lännessä oli vahva oletus maan halusta integroitua Eurooppaan, eurooppalaiseen demokratiaan ja yhteistyöhön. Nyt näkymät ovat muuttuneet.

Haasteen rinnalle on noussut uhka entisen toiveikkuuden tilalle. Se, että tutkimusta on tällä hetkellä sodan takia rajoitettu ei tarkoita, etteikö sille olisi tarvetta.

– Ei myöskään Kiinan tutkimus ole päättynyt, vaikka maa rajoittaa kansalaisvapauksia eikä Saudi-Arabian suhteita ole katkaistu, vaikka siellä hirtetään ihmisiä. Olisi toki mukavaa tutkia kivaa yhteiskuntaa, mutta myös synkempiä valtioita on tutkittava. On myös tärkeää erottaa, että ymmärtäminen ei tarkoita hyväksymistä.

Meidän tehtävänämme ei ole heiluttaa lippuja, nousta barrikadeille tai kasvattaa ennakkoluuloja. Nykytilanteen sen kummemmin kuin historiankaananalysointia ei tehdä yhdessä päivässä.

Venäjä ei häviä minnekään, vaikka sodan häviäisikin Suomelle Venäjän olemassaolo naapurissamme on aina tarkoittanut sitä, että sen aivoitusten ymmärtäminen on korkealla kansallisessa intressissä. Näin myös jatkossa. Kangaspuro kuitenkin muistuttaa, että tutkimusta ei tehdä kvartaaliajattelulla; panostusten aikajänne on ennemminkin paperitehdasperspektiiviä.

– Vaihe, jota elämme nyt, on lyhyt vaihe sekä Venäjän historiassa, että myös Suomen ja Venäjän yhteisessä historiassa, Kangaspuro toteaa.

– Venäjä ei häviä minnekään, vaikka sodan häviäisikin. Se tulee myös aina olemaan iso naapurimme.

Kun Kangaspuro katsoo Venäjän tulevaisuuteen, hänellä on kaikki syyt uskoa, että edessä on suuria muutoksia. Erilaisia vaihtoehtoja hän ei kuitenkaan lähde spekuloimaan.

– Isoja globaaleja kysymyksiä ovat turvallisuuspolitiikan lisäksi muun muassa energia ja Kiinan nousu. Euraasia kokonaisuudessaan on iso voimakenttä, joka vaikuttaa Euroopan tapahtumiin. Eittämättä Putinin ja Valko-Venäjän presidentin Lukašenkan valta päättyy aikanaan ja kun valta vaihtuu, yksinvaltiaan kohtalo on usein karu ja muutokset väistämättömiä, hän päättää.

Aleksanteri-instituutti

• Perustettu vuonna 1996

• Valtakunnallinen Venäjän, Euraasian ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus

• Toimii Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan yhteydessä

• Yli 50 tutkijaa