Viidentoista kilometrin kapuamisen jälkeen edessä avautuu näky kuin satukirjasta. Altyn Arašanin vihreä laakso, taustallaan lumihuippuiset vuoret. Kupolikattoisia jurttia ja laiduntavia hevosia.
Täällä väsynyt vaeltaja voi rentouttaa jalkojaan kuumissa lähteissä ja nauttia vierastalon emännän tarjoamista perinteisistä kirgiisiherkuista, kuten rasvaisella lampaanlihalla ja sipulilla täytetyistä manti-nyyteistä. Niiden seurana tarjoillaan loputtomasti kuumaa teetä suoraan samovaarista.
Esimerkiksi tällaisia elämyksiä kohtaa Keski-Aasiassa sijaitsevaan Kirgisiaan saapuva matkailija. Kun naapurimaa Uzbekistan on tunnettu muinaisen Silkkitien varrella sijainneista kaupungeistaan, voi Kirgisiassa hurmaantua upeasta luonnosta.
Erityisesti vaelluksen ja vuorikiipeilyn ystäville kiinnostavia kohteita löytyy lukematon määrä, mutta moniin paikkoihin tehdään retkiä myös minibussilla, jeepillä tai ratsastaen.
Kirgisian parhaiten tunnetut retkeilykohteet löytyvät maan pohjoisosassa sijaitsevan Issyk-Kul-järven ympäristöstä. Vaikka järvi ei talvisin jäädy, useimpien matkaajien makuun vesi on uimalämpöistä vain kuumimpina kesäkuukausina. Issyk-Kul sijaitsee noin 1600 metrin korkeudessa ja rantaviivaa riittää 670 kilometrin edestä. Järven pohjoisrannalla turistikohteet ovat kehittyneempiä, kun taas etelärannalla on pienempiä kyliä ja pitkiä autioita rantoja. Jurttamajoitusta löytyy lähes jokaisesta kylästä.
Kiinan ja Venäjän imperiumien rajamailla
Järvialueen varsinainen turistikeskittymä on kuitenkin sen itäosassa Karakolin kaupungin ympäristössä. Karakol on erinomainen paikka havainnoida Kirgisian historiallista sijaintia Kiinan ja Venäjän imperiumien rajamailla. Kaupungista löytyy sekä kaunis 1800-luvulla rakennettu venäläinen ortodoksikirkko että aivan 1900-luvun alussa valmistunut dungaanimoskeija.
Dungaanit ovat yksi Kirgisian etnisistä vähemmistöistä, joiden esi-isät muuttivat tänne aikoinaan Kiinasta.
He ovat muslimeja, mutta Karakolissa sijaitsevassa moskeijassa näkyy vahvasti myös kiinalainen vaikutus.
Rakennuksen suunnittelivat tunnetut pekingiläiset arkkitehdit, joten se näyttää aivan kiinalaiselta temppeliltä. Dungaanikulttuuria voi Karakolissa myös maistella: dungaanikeittiön tunnetuin erikoisuus ovat kylmät ashljanfu-nuudelit. Kahden erityyppisen keitetyn nuudelin päälle kaadetaan kylmä mausteliemi, jossa maistuvat muun muassa chili ja etikka.
Hiukan Issyk-Kulia etelämpänä sijaitsee Song-Kulin vuoristojärvi.
Siellä vierailija pääsee nauttimaan aidosta paimentolaiselämästä. Yli 3000 metrin korkeudessa sijaitsevalle järvelle tehdään retkiä vain kesäkuukausina. Silloin siellä asuu paikallisia paimentolaisperheitä, jotka ovat tuoneet eläimensä kesäksi laiduntamaan järveä ympäröiville vuoristoniityille. Lisäksi monet perheet tarjoavat majoitusta jurtissaan. Niinpä itse järven ja ympäröivän luonnon ihailun lisäksi matkailija voi tarkkailla paimenia työssään ja kokeilla itsekin ratsastamista.
Etelässä ollaan pohjoista konservatiivisempia
Eteläinen Kirgisia eroaa kulttuuriltaan maan pohjoisosista. Etelässä ollaan konservatiivisempia kuin pohjoisessa, mikä näkyy esimerkiksi naisten pukeutumisessa. Eteläisen Kirgisian suurin ja koko maan toiseksi väkirikkain kaupunki on Oš. Sen tärkein nähtävyys on Sulaiman-Toon vuori, joka on muslimeille tärkeä pyhiinvaelluspaikka, koska profeetta Muhammadin sanotaan kerran rukoilleen siellä.
Vuorelta löytyy useita pyhiä luolia, joiden sanotaan parantavan erilaisia vaivoja. Toinen eteläisen Kirgisian tunnettu nähtävyys on Ošista pohjoiseen sijaitseva pieni Arslanbobin kylä, jossa sijaitsevat maailman suurimmat saksanpähkinälehdot.
Erityisesti keväisen puiden kukinnan ja syksyisen sadonkorjuun aikaan yli tuhatvuotiaat pähkinälehdot ovat näkemisen arvoisia.
Useimpien matkailijoiden ensikosketus Kirgisiaan tapahtuu pääkaupunki Biškekissä. Kaupunki muistuttaa neuvostoaikaista postikorttia suurine puistoineen, leveine bulevardeineen ja näyttävine julkisine rakennuksineen. Kaupungin sydän on Ala-Toon aukio, jonka maamerkkinä on kansallissankari Manasin patsas.
Kirgiisejä ja suomalaisia yhdistääkin vahva suullisen laulurunouden perinne.
Kirgisian kansalliseepoksessa on puoli miljoonaa runonsäettä
Kirgisian kansalliseepos Manas on eeppinen runomuotoinen sankaritarina, jota esitetään edelleen suullisena lauluesityksenä ilman säestystä.
Eepoksen laulajia kutsutaan nimellä manastši ja heidän taitoaan pidetään suuressa arvossa. Pituuden suhteen Kalevala kalpenee Manasin edessä, sillä kirjoitetussa muodossaan kirgiisien eepoksessa on peräti puoli miljoonaa runonsäettä.
Biškekin ravintoloissa ja kahviloissa voi maistella kirgisialaisen keittiön koko kirjoa. Kaikissa Keski-Aasian maissa suositun riisiä ja lihaa sisältävän plov-risoton lisäksi täällä pidetään lagman-nuudeleista joko keitettynä tai paistettuna. Muita taikinapohjaisia ruokia ovat jo aiemmin mainitut manti-nyytit sekä leivonnaiset, erityisesti lihatäytteiset samsa-piiraat. Kirgisialaiset arvostavat syvästi leipää, joka asettaminen pöydälle ylösalaisin on etikettivirhe pahimmasta päästä.
Katujen varsilla voi nähdä savikupolin muotoisia tandooriuuneja, joissa herkulliset ja koristeelliset leivät paistuvat. Ruokajuomana nautitaan yleensä teetä, mutta kesäisin Biškekin puistoissa voi suoraan tynnyreistä ostaa myös eksoottisempia janojuomia.
Lievästi alkoholipitoinen kumissi tehdään perinteisesti käyneestä tammanmaidosta, kun taas alkoholiton tšalap muistuttaa maultaan turkkilaista ayram-jugurttia. Harvinaisempi versio kumissista on tšubat, joka valmistetaan käyneestä kamelinmaidosta. Viljapohjaisia juomia ovat esimerkiksi alkoholiton käyneestä hirssistä valmistettu bozo.
Kuten muissakin Keski-Aasian valtioissa, myös Kirgisiassa valtaosa väestöstä on muslimeja. Biškekissä voi nähdä niin minisortseihin kuin kasvot peittävään niqabiin pukeutuneita paikallisia naisia. Lähiöissä kirkonkellojen soitto sekoittuu minareeteista kuuluviin rukouskutsuihin.
Eri uskontojen rauhanomainen rinnakkaiselo on kirgiiseille tärkeä arvo, koska maassa asuu suurehko ortodoksista kristinuskoa tunnustava venäläisvähemmistö.
Keski-Aasian demokraattisin valtio
Kirgiisit ovat ylpeitä myös maansa maineesta Keski-Aasian demokraattisimpana valtiona. 2000-luvulla maata on johtanut seitsemän eri presidenttiä ja naapurimaihin verrattuna Kirgisian vaaleissa riittää aidosti jännitettävää.
Moni muistaa myös vuoden 2010 vallankumouksen, joka johti paitsi silloisen presidentin irtisanoutumiseen ja uuteen parlamentaariseen järjestelmään, myös uzbekkivähemmistöön kohdistuneeseen etniseen vainoon maan eteläosassa.
Kirgisiassa media on perinteisesti saanut toimia varsin vapaasti. Sananvapaustilanne on tosin heikentynyt viime vuosina ja jotkut konservatiivisemmat ryhmät ovat jopa vaatineet Kirgisiaan Venäjän mallin mukaista sananvapautta rajoittavaa medialakia.
Kirgisia on kiinnostava idän ja lännen kohtauspaikka. Yhteinen historia Venäjän kanssa näkyy erityisesti kaupungeissa, joissa venäjää puhutaan enemmän kuin kirgiisiä.
Ukrainan sodan alun jälkeen Kirgisiaan on saapunut vähintään kymmeniä tuhansia venäläisiä pakoon sotaa ja liikekannallepanoa. Toisaalta Kirgisia on mielellään tehnyt yhteistyötä läntisen maailman kanssa ja Biškekissä sijaitsee monia kansainvälisten kehitysyhteistyöjärjestöjen alueellisia toimistoja. Samaan aikaan Kiina on ollut innokas kehittämään maan infrastruktuuria ja lisäämään omaa vaikutusvaltaansa.
Moni kuitenkin unohtaa, että myös Suomella ja Kirgisialla on historiallinen yhteys: Carl Gustaf Emil Mannerheim saapui Keski-Aasiaan suuntautuneilla matkoillaan myös tähän maailmankolkkaan ja tapasi vuonna 1906 laajoja alueita eteläisessä Kirgisiassa hallinneen kuningatar Kurmanžan Datkan. Vierailun aikana hän otti useita valokuvia tuolloin 96-vuotiaasta kuningattaresta ja nykyään alun perin Mannerheimin ottama valokuva Kurmanžan Datkan kasvoista koristaa kirgisialaista 50 somin seteliä. Suomalainen matkailija kulkee siis Kirgisiassa tunnetuilla jalanjäljillä.
Teksti Riikka Muhonen
Kuvat Konstantin Salomatin