Venäjän Aika 3/2020

Kanoottiretki Vienanmereltä Suomenlahdelle

Tuhat kilometriä ja lähes kaksi kuukautta kajakin kyydissä Luoteis-Venäjän ankarissa olosuhteissa. Neljän hengen suomalaisryhmä toteutti huimapäisen melontaretken Karjalan tasavallan ja Leningradin Oblastin vesireiteillä.

Äänisen peilityynet vedet olivat huikean kauniita ja pidemmätkin ylitykset sujuivat hyvällä säällä turvallisesti.

Sarjakuvataiteilija Kaisa Leka ja hänen graafikkopuolisonsa Christoffer Leka ovat yhtä hymyä. Heidän uusin kirjansa Russian Diaries vie 368 sivua kestävälle matkalle kesään kahden vuoden taakse, seitsemän viikon mittaiselle melontaretkelle Venäjälle.

Kirja on matkapäiväkirja, mutta kirja ei ollut matkan varsinainen tavoite.

– Ajatus matkasta syntyi puolittain vahingossa. Veljeni ehdotti melontaretkeä Venäjälle ja katsoin kartasta erehdyksessä vähän väärää paikkaa. Kartalla sormen kanssa kulkiessa tajusin, että teoriassa voisi olla mahdollista meloa Vienanmereltä Suomenlahdelle. Päätimme lähteä katsomaan, olisiko se oikeasti mahdollista, Christoffer Leka kertoo.

Mukavia leiripaikkoja oli meren ja järvien rannoilta kohtuullisen helppo löytää. Harmillisesti vain hyttyset olivat usein löytäneet samat retkipaikat jo ennen meitä, mutta sopivasti savuttava nuotio lannisti hiukan niiden lentointoa.

Haasteena tavaroiden pakkaaminen

Kaisa Leka piirsi ja kirjoitti matkasta joka ilta päiväkirjaa. Minigrip-pusseihin pakattuja muistivihkoja varjeltiin huolella.

– Jaamme niissä ajatuksiamme ja kokemuksiamme, kohtaamisia paikallisten kanssa. Tällainen matka on aina erilainen kuin joku kaupunkiloma. Koskaan ei voi tietää, mitä huomenna tapahtuu. Kuitenkaan emme voineet olla varmoja, kantaako se kirjaksi. Päätimme vain katsoa, mitä syntyy, Kaisa kertoo.

Matkan jälkeen pariskunta näytti vihkoja muille. Innostus oli käsin kosketeltavaa. Nopeasti vahvistui, että materiaali oli julkaisemisen arvoista.

Lekat ovat meloneet aiemminkin Vienan Karjalassa runokylien välillä.

– Tämä oli kuitenkin ehdottomasti pisin ja monella tavalla haastavin melontamatka, mitä olimme koskaan edes suunnitelleet.

Toteutimme sen yhdessä ystäviemme Ea Söderbergin ja Antti Pöysän kanssa.

Matkaan lähdettiin kesäkuun alussa Vienan Kemistä noin Oulun korkeudelta. Kajakeissa kulki mukana kaikki tarpeellinen, Christoffer muistelee.

– Oli aikamoinen palapeli pakata tavarat jokaisen pysähdyksen jälkeen. Mukana piti olla katto pään päälle, keittiö, ruoka, kylpyhuone ja kaikki. Alkumatkasta yöt olivat todella kylmiä, joten tarvittavien vaatteiden ja varusteiden määrä oli ihan toinen kuin heinäkuun lopulla lähellä Pietaria, jolloin melominen oli helteen vuoksi tukalaa teepaidassakin.

Melontareissu alkoi kesäkuun alussa Vienan Kemistä, johon kajakit ja matkalaiset kuljetettiin Suomesta autolla. Kuskeiksi lupautuneet ystävämme palasivat seuraavana päivänä Suomeen ja hakivat meidät heinäkuun lopussa kotiin Pietarista. Kuvassa vasemmalta oikealle Christoffer Leka, Ea Söderberg, Antti Pöysä ja Kaisa Leka.

Villi ja kesytön luonto

Matkanteko helpottui, kun melojat pääsivät Vienanmereltä Uikujärvelle.

– Iso haaste eli vesihuolto poistui. Järvillä saimme veden suoraan luonnosta, puhdistimme sen UV-filtterillä. Siihen asti raahasimme mukanamme vesisäkkejä.

Veteen liittyy yksi mieleenpainuneimmista muistoistakin.

– Olin kokkina ja vesivaramme olivat kerran todella vähissä. Ajattelin korvata ruuanlaitossa puolet tarvittavasta vesimäärästä merivedellä. En ole eläessäni syönyt niin suolaista ruokaa! Se oli lähes syömäkelvotonta, mutta söimme silti, kun olimme niin nälkäisiä. En koskaan enää kokeile sitä uudelleen!

Seurueen onneksi seuraavana päivänä satoi. Puihin kiinnitettiin pressuja ja niiden avulla saatiin kerättyä vettä talteen.

Kajakilla kulkiessa on aikaa havainnoida.

– On kiehtovaa lipua hiljaa eteenpäin veden pinnan tasossa, täydessä hiljaisuudessa. Kajakki ei tarvitse alleen kuin 20 senttiä vettä, joten sillä pääsee tutkimaan aivan rantavesiä. Vaikka meilläkin on upea luonto, niin Venäjällä se on jotenkin vieläkin villimpää ja kesyttömämpää, Christoffer pohtii.

Seitsemän viikon matkaan mahtui monenlaista maisemaa. Christoffer sanookin pohjoisen Vienanmeren ja eteläisen Nevan olleen kuin kaksi eri planeettaa.

Vieraanvaraiset venäläiset

Noin tuhannen kilometrin matkaa taitettiin rauhassa. Vesille lähdettiin aamuisin kymmenen maissa ja kajakit pyrittiin vetämään maihin viiden tienoilla. Välillä pidettiin lounastauko ja pari pienempää taukoa.

– Hyvässä säässä meloen etenee mukavasti viitisen kilometriä tunnissa. Se on aika kävelyvauhtia.

Melojat herättivät monin paikoin paikallisten kiinnostuksen.

– Suomalaisilla on jonkinlainen pelko venäläisiä kohtaan. Me kohtasimme lähes pelkästään ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Kun meidän piti päästä kauppaan, saimme rantautua ihmisten pihapiiriin. Meidät kutsuttiin teelle ja pääsimme suihkuunkin. Yöpaikkojakin tarjottiin, Christoffer kertoo.

Useimmiten yövyttiin kuitenkin teltassa.

Välillä matka katkesi sään vuoksi.

– Pyöräillessä on käynyt vain pari kertaa niin, että myrsky on estänyt matkanteon. Meloessa raja tulee vastaan herkemmin. Pitää seurata tarkemmin säätä. Oli päiviä, että sai vain pystyttää teltan, ottaa kirjan käteen ja odottaa, että myräkkä menee ohi. Kerrankin satoi kaatamalla ja oli kylmää, meidän teltta kastui läpimäräksi. Se oli vähän ikävää.

Vastapainoksi oli päiviä, että saatoimme vain lekotella lämpimillä rantakallioilla, kun tuuli esti melomisen.

Syvärillä ihailimme rahtilaivoja ja seurasimme numeroituja poijuja. Kaisa onnistui nappaamaan kiinni syntymävuotensa numeroa kantavasta merkistä ennen kuin virta kuljetti kajakkia taas etelämmäksi.

Taviksia vai supersankareita?

Matkan eteneminen, vaikeudet ja onnistumiset, ajatukset ja tunnelmat ovat tallentuneet Russian Diariesin kansien väliin.

– Ennen kaikkea haluamme kirjassa riisua pois sankarimyyttiä, että vain jotkut superihmiset voisivat tehdä tällaista. Me olemme neljä todella tavallista ihmistä. Kirjassa ei kerrota urheudesta, vaan arkisista asioista, joita matkallamme kohtasimme.

Se on tarina siitä, että tällaisia unelmia on mahdollista yrittää toteuttaa, Christoffer sanoo.

Huikean reissun jälkimainingeissa mieli on toisinaan palannut tietyille matkaosuuksille.

– Etenkin Vienanmerelle haluaisin vielä palata ja tutkia sitä seutua tarkemmin.

Lekat ovat matkustaneet paljon ja matkat ovat ennenkin piirtyneet kirjoihin. Edelliseltä, New Yorkista San Franciscoon suuntautuneelta pyörämatkalta kertova ja postikorteista koostuva ”Imperfect” valittiin keväällä 2018 vuoden kauneimmaksi kirjaksi sekä palkittiin Sarjakuva-Finlandialla.

– Emme voi tietää, miten uusi teoksemme otetaan vastaan, mutta itse olen kirjasuunnittelijana todella iloinen.

Teimme valtavasti töitä, jotta kaikki yksityiskohdat olisivat niin kauniita kuin suinkin mahdollista, Christoffer Leka kertoo.

Teksti: Inka Töyrylä 

Valokuvat: Kaisa ja Christoffer Lekan arkisto

Jaa artikkeli