Olen tehnyt itänaapuriimme kymmeniä retkiä 2000-luvun aikana. Muutaman omalla autolla, useimmat moottoripyörällä. Tavallisin Venäjän-matkailuani koskeva kysymys on tyyppiä ”etkö pelkää joutuvasi onnettomuuteen tai poliisien mielivallan ja ryöstelyn kohteeksi?”
Ikävät mielikuvat perustuvat muistoihin Venäjän sekasortoisesta 1990-luvusta. Nykyisin asiat ovat paremmin ja voin kysyjille vastata, että yhtä hyvin olen Venäjällä pärjännyt kuin Ruotsissa tai Norjassa.

Kun ajokin suunta on Pohjoismaiden ja Euroopan unionin ulkopuolelle, on mukaan otettava muutakin kuin ajokortti, rekisteriote ja euroja. Seuraavassa esittelen seikkoja, jotka tulevat ajankohtaisiksi lähdettäessä omalla ajoneuvolla muutaman päivän retkelle itärajan taakse.
Passi ja viisumi ovat itsestään selviä, ja maahantulo- eli immigraatiokorttikin on useimmille tuttu. Tosin tuon pikku lapun täyttäminen on jäämässä historiaan: Svetogorskin ja Torfjanovkan raja-asemilla kortti tulostetaan passin ja viisumin tietojen perusteella.
Ajoneuvon asiakirjat
Kun moottoriajoneuvolla mennään ensimmäistä kertaa Venäjälle, kuljettajan on jätettävä Venäjän tulliin uuden auton ilmoitus. Ilmoitus kannattaa etsiä internetistä ja tulostaa ja täyttää kotona. Ilmoitus tehdään kustakin ajoneuvosta vain kerran.
Sen sijaan tulliselvityskaavakkeesta on tehtävä tuore versio joka kerta, ja aina kahtena kappaleena. Toinen niistä jää Venäjän tullille, toinen pidetään matkalla mukana. Myös tulliselvityskaavakkeen voi tulostaa internetistä ja täyttää tietokoneella.
Kaavakkeesta tarvitaan kaksi ensimmäistä sivua, jotka tulostetaan kaksipuoleisena. Myös käsin täytetyt kaavakkeet kelpaavat.
Tullauskaavakkeen lisäksi on esitettävä ajoneuvon rekisteriotteen tekninen eli ykkösosa. Vielä tarvitaan niin sanottu vihreä kortti, jolla todistetaan, että ajoneuvolla on liikennevakuutus. Kortin saa vakuutusyhtiöstä maksutta.
Kuvattuna paperisota kuulostaa monimutkaiselta, mutta käytännössä se ei ole kovin hankala. Ennakointia se kuitenkin vaatii, joten hetken innoituksesta ei Venäjälle voi lähteä.

Raja-aseman asiakkaita
Suomen raja-asemalla kuluu yleensä vain pari minuuttia, kun passi, viisumi ja rekisteriote vilkaistaan. Venäjän raja-asemalla ajoneuvon kuljettajan on hoidettava ensin passinsa, viisuminsa ja maahantulokorttinsa tarkastus, sitten ajoneuvon tullaus ja lopuksi ajoneuvon tarkastus. Matkustajat käyvät tarkastuttamassa passinsa, maahantulokorttinsa ja viisuminsa.
Venäjän puolella menee 15–20 minuuttia ajoneuvoa kohti, jos ruuhkaa ei ole ja tietokoneet toimivat. Usein aikaa kuluu paljon enemmän, koska tarkastettavia on paljon. Yleensä he ovat suomalaisia, jotka ovat vain piipahtamassa Venäjän puolella polttoaineostoksilla.

Nämä niin sanotut bensaturistit ovat kokeneita rajanylittäjiä. He osaavat neuvoa ensikertalaisia, jotka ovat usein hämmennyksissään venäläisen raja-aseman käytännöistä.
Moottoripyörällä rajaa ylittäessäni olen usein saanut bensaturisteilta ystävällisen neuvon mennä autojonon keulille. Svetogorskissa raja-aseman virkailijat hyväksyvät etuilun, Värtsilässä eivät.
Polttoainetta ja muita ostoksia
Venäjälle menevän ei tarvitse murehtia polttoaineen takia: myyntiä on kaikkien raja-asemien läheisyydessä. Esimerkiksi Värtsilässä lähin bensa-asema on noin sadan metrin päässä raja-alueen Venäjän puoleisesta portista.
Kun tankki on täytetty, pystyy ajamaan seuraavaan tankkauspaikkaan, vaikka oltaisiinkin syrjäisellä seudulla. On kuitenkin huomattava, että pikkukylien huoltoasemia on kannattamattomina suljettu. Siksi opaskirjat voivat antaa liian optimistisen käsityksen polttoaineen saatavuudesta.
Pienillä raja-asemilla, kuten Suoperässä Kuusamon lähellä, on vain pieni polttoaineenmyyntipiste eikä muita kauppoja. Isommilta raja-asemilta voi ostaa myös muun muassa renkaita ja kalastustarvikkeita sekä käydä syömässä tai leikkauttamassa tukkansa.
Kaupoissa onnistuu rahan vaihtokin, ja ruplia saa myös raha-automaateista. On muistettava muuttaa ennen matkalle lähtöä luottokorttinsa käyttöalueeksi koko maailma. Eurooppa ei Venäjällä riitä käyttöalueeksi.

tekstiäkin, ja tämän kaupan edustalta tavattu Aleksandr Luikkonen puhui suomea sujuvasti.
Tankkauksen erikoisuuksia
Venäläisellä bensa-asemalla ajetaan ensin tankkauspumpulle ja käydään sitten tekemässä kassalla maksusitoumus antamalla rahaa tai luottokortti. Samalla ilmoitetaan miltä pumpulta ja mitä laatua ollaan ottamassa.
Sitten palataan pumpulle ja tankataan se määrä, mihin annettu summa riittää. Luottokortilla saa aina tankin täyteen, samoin jos on antanut riittävästi rahaa. Ylimääräisen rahan saa takaisin, ja kuittikin tulee aina. Vääriä veloituksia en ole kokenut koskaan.
Venäjällä myytävä bensiini on lyijytöntä. Polttoaineen laadusta ei tule huolta, ellei ajokki välttämättä tarvitse 98-oktaanista bensiiniä. Sitä tai 100-oktaanista bensiiniä on tarjolla vain joillakin valtateiden varrella olevilla bensa-asemilla.
95-oktaanisen saannissa on joskus katkoksia syrjäseuduilla. Kun 95-oktaaninen on lopussa, on yleensä kuitenkin saatavana 92-oktaanista. Silläkin ajaa, kun ei kuormita moottoria voimakkailla kiihdytyksillä ja kun ajaa mieluummin liian pienellä kuin liian isolla vaihteella.
Tiet kuntoon
Leningradin alueella tiestö on lähes yhtä hyvässä kunnossa kuin Suomessa. Karjalan tasavallan ja Kuolan alueella teiden kunto vaihtelee valtateiden hyvästä sivuteiden ja kyläteiden tavattoman huonoon.
Syrjäseutujen pääteilläkin kestopäällyste voi olla niin reikäistä, että keskinopeus jää 30 kilometriin tunnissa. Vähän käytetyt soratiet ovat niin kuoppaisia, että tavallisella henkilöautolla tai raskaalla matkamoottoripyörällä ei kannata yrittää.
Karjalan tasavalta sai vuodeksi 2019 runsaan rahoituksen tiestön parantamiseen. Siksi päällystys- ja kunnostustöitä on meneillään paljon. Niiden ansiosta ehkä jo ensi vuonna Laatokan ympäri pääsee koko matkan pitkin tasaista asfalttia.

Täällä lännessä myytävien GPS-navigaattorien karttapohjat tuntevat Venäjän valtatiet ja taajaan asutuilla alueilla myös pikkutiet. Niinpä Karjalankannaksen alueella suunnistus onnistuu helposti, mutta varsinkin Karjalan tasavallan alueella paperikartta on pidettävä mukana.
Varovasti liikenteessä
Venäjän liikenneturvallisuus on huonossa maineessa. Turvallisuus on kuitenkin parantunut viime vuosina nopeasti. Nykyisin liikennekuolemia sattuu väestömäärään suhteutettuna Venäjällä hieman yli kolme kertaa enemmän kuin Suomessa.
Liikenteessä pärjää kun on tarkkaavainen, ainakin jos ei mene Pietarin tungokseen. Pietarin lähistöllä tieverkko on väestön määrään nähden sen verran niukka, että liikenne on tiheää ja ruuhka-aikoina tukkoista.
Karjalankannaksen ja Karjalan tasavallan harvaan asutuilla alueilla liikenne on väljää. Poliisit eivät puutu aiheettomasti liikkujien kulkuun. Poliiseja on liikennettä valvomassa vähän, ja ylinopeutta ajetaan usein.
Yleinen nopeusrajoitus maanteillä on 90, taajamissa 60 km/t. Usein keskustassa rajoitukseksi osoitetaan 40 km/t. Monien paikallisten tapana näyttää olevan ajaa noin 15 km/t ylinopeutta, koska tiettävästi vasta sitä suuremmasta ylinopeudesta voi saada sakot.
Jos Venäjällä joutuu liikennevahinkoon, se käsitellään Venäjän lainsäädännön mukaan. Niinpä vakuutuskorvaukset ovat suomalaisittain arvioituna pieniä. Siksi ajoneuvolla on hyvä olla kaskovakuutus, vaikka sen omavastuu Venäjällä ajettaessa onkin suurempi kuin kotimaassa.

Tämä Uudessa Syvärinsuussa eli Novaja Sviritsassa oleva automaatti toimii vain erityisillä
venäläisillä korteilla.
Muonaa ja majoitusta
Venäjälle tulevan ei tarvitse ottaa kotoa mukaansa runsaita matkaeväitä, sillä syötävää ja juotavaa myyviä kauppoja Venäjällä riittää. Pienissäkin kylissä on vähintään yksi ”magazin” tai ”produkti”, joka on auki joka päivä.
Omalla ajoneuvolla matkailu tarjoaa mahdollisuuden käyttää mökkikyliä ja majataloja, joita on tullut viime vuosina syrjäisillekin seuduille. Suunnistaminen voi vaatia sinnikkyyttä, sillä viitoitus puuttuu usein.
Useimpiin majoituspaikkoihin on sähköpostiyhteys, jonka löytää internetistä. Englantia voi käyttää viestintäkielenä, Venäjällä kyllä osataan käyttää Google-kääntäjää. Moniin pieniinkin majoituspaikkoihin voi tehdä varauksen myös internetin varauspalvelujen, esimerkiksi booking.comin, kautta.
Taajamien ulkopuolella olevissa majoituksissa ajoneuvo säilyy turvallisesti yön yli. Taajamien hotelleilla on yleensä pysäköintialueellaan videovartiointi, ja joissakin pysäköintialue on aidattu.
Varsinkin moottoripyörä on viisainta jättää yöksi talliin, aidatulle alueelle tai ainakin näkymättömiin yleiseltä kulkuväylältä. Pelkkä videovalvonta ei estä uteliaita ohikulkijoita kiipeämästä pyörän selkään ja vahingossa kaatamasta ajokkia.

Kotiin ja takaisin Venäjälle
Venäjältä palatessa on kuljettajan esitettävä raja-asemalla ensin ajoneuvon rekisteriote ja Venäjälle mennessä tarkastettu ajoneuvon tullauspaperi. Passin, siinä olevan viisumin ja maahantulokortin tarkastus tehdään seuraavalla tiskillä tai – raja-asemasta riippuen – erillisellä kopilla. Matkustajat voivat nytkin mennä suoraan passin, viisumin ja maahantulokortin tarkastukseen.
Lopuksi katsotaan jälleen ajoneuvon sisältö, ennen kuin matkailija matkustajineen päästetään jatkamaan Suomen raja-asemalle. Siellä yleensä riittää passin näyttö, vain poikkeuksellisesti tutkitaan myös ajoneuvo.
Olen ollut oppaana useille moottoripyöräilijöille heidän käydessään ensimmäistä kertaa Venäjällä. Kaikki ovat olleet halukkaita uudellekin retkelle, ja monet ovat tehneet niitä sittemmin itsenäisesti.
Omista moottoripyöräretkistäni itärajan taakse kerron Venäjän Ajan seuraavissa numeroissa. Ensin ajellaan Värtsilästä alkaen Laatokan ympäri, ja myöhemmin esittelen pohjoisemmilta raja-asemilta alkavia reittejä.
TEKSTI JA KUVAT Veijo Saano