Venäjän Aika 4/2020

Venäläisupseerien seikkailut Suomen suuriruhtinaskunnassa

Espoolainen kirjailija Lauri Jalkanen on julkaissut kaksi teosta venäläisupseerien kohtaloista autonomisessa Suomessa.

Rintamakuva Galitsiasta vuodelta 2015. Pöydän ääressä eversti Pjotr Ivanoff.

Kouvolasta kotoisin oleva Lauri Jalkanen on ammatiltaan laboratoriodiagnostiikkaan ja lääkekehitykseen erikoistunut biokemisti. Hänen pitkä työuransa Life Science -alan yritysjohtajana ja konsulttina jatkuu edelleen.

Varsinaisen leipätyönsä ohella Jalkanen on Suomen johtavia ratsastusurheilun ja hevosjalostuksen asiantuntijoita. Hän on julkaissut suomeksi useita alan perusteoksia ja toiminut pitkään monien lehtien, kuten Helsingin Sanomien ratsastusurheiluavustajana.

Ratsastukseen liittyvän historiantutkimuksen lisäksi Jalkanen on perehtynyt myös Venäjän keisarikunnan alaisen Suomen suuriruhtinaskunnan historiaan.

Tässä kontekstissa Jalkasella on myös sukuside. Hänen Orvokki-vaimonsa isoisä Pjotr Ivanoff oli venäläinen kenraalimajuri, jolle myönnettiin Pyhän Yrjön Risti ansioistaan ensimmäisessä maailmansodassa.

Espoolainen kirjailija Lauri Jalkanen on julkaissut kaksi teosta venäläisupseerien
elämänvaiheista Suomen suuriruhtinaskunnassa.
”Tsaarin kenraalin saappaanjäljissä” (2014) on sukutarina Tampereelle bolševikki­vallankumouksen jälkeen päätyneen venäläiskenraali Pjotr Ivanoffin elämästä. Tänä vuonna ilmestynyt ”Utin murha 1914” on osittain tositapahtumiin perustuva romaani Pietarin keisarillisesta henkivartiokaartista Suomeen siirretyn kapteeni Boris Petrovin kohtalosta.

Tsaarin kenraalin saappaanjäljissä

Pjotr Ivanoff (1868–1937) oli pietarilainen upseeri, joka palveli keisarillisessa henkivartiokaartissa. Ivanoffin karriääri oli tavanomainen ja hän erikoistui sotilastalousasioihin. Venäjän-Japanin sotaan mies ei osallistunut.

Mielenkiintoista Ivanoffin uralla oli erikoistehtävä ”erittäin tärkeiden junien suojelussa” vuonna 1911.

Junakuljetuksilla vietiin kyseisenä vuonna valtavia määriä rahaa, jalometalleja, arvoesineitä ja taideaarteita Venäjän ulkopuolelle, eli Länsi-Eurooppaan. Nykykielessä puhuttaisiin pääomapaosta.

Mitä todennäköisimmin junissa kuljetettiin venäläisen rahaylimystön, teollisuusjohtajien, kenraalien ja jopa keisarillisen perheen omaisuutta turvaan ulkomaille.

Surkeasti sujunut Venäjän-Japanin sota ja sitä seuranneet laajat levottomuudet säikäyttivät Venäjän tuolloisen eliitin, joka ryhtyi aavistelemaan, että kaksoiskotkaimperiumin historia lähestyy loppuaan.

– Luonnollisesti junakuljetukset tuli tarkoin salata suurelta yleisöltä, ja siihen toimeen soveltui mitä mainioimmin Ivanoffin kaltainen pedantti ja luotettava talousupseeri, Lauri Jalkanen sanoo.

Eversti Pjotr Ivanoff keisarillisen henkivartiokaartin juhla­univormussa.

Muutto Tampereelle

Autonomisen Suomen strateginen asema muuttui 1900-luvun alussa. Eurooppalaisen suursodan uhka alkoi käydä ilmeiseksi, ja Venäjä reagoi tilanteeseen lisäämällä sotilaallista läsnäoloaan

Suomessa. Mahdollisesti tarkoituksena oli myös osoittaa kaapin paikka niskuroiville suomalaisille, jotka protestoivat sortokausien venäläistämispolitiikkaa.

Venäjä käynnisti mittavan rakentamisurakan, jonka yhteydessä moniin Etelä-Suomen kaupunkeihin nousi punatiilikasarmeja venäläisten sotaväenosastojen käyttöön. Nuo aikanaan kenties inhotutkin ”ryssänkasarmit” ovat nykyään kyseisten paikkakuntien arvorakennuksia.

Tampere oli yksi venäläisotaväen uusista sijoituspaikkakunnista, ja tässä kontekstissa eversti Pjotr Ivanoff saapui kaupunkiin ensi kerran vuoden 1912 paikkeilla.

– Ilmeisesti Ivanoffin tehtävänä oli uuden kasarmi-infrastruktuurin suunnittelu, ja hänen laaja hallintokokemuksensa oli hankkeeseen epäilemättä oivallinen lähtökohta, Jalkanen arvioi.

Tampereelle oli tarkoitus rakentaa samantyyliset tiiliset kasarmirakennukset kuin useaan muuhunkin suomalaiskaupunkiin, mutta ensimmäinen maailman sota pysäytti suunnitelmat.
Ivanoff ehti kuitenkin muuttaa perheineen Tampereelle ennen sodan puhkeamista ja hän toimi kaupungissa 14. Tarkk’ampujarykmentin komentajana.

Mikä oli Ivanoffin tausta. Oliko hän rikkaasta ja vaikutusvaltaisesta perheestä kotoisin?

Tampereella asuvien venäläisupseerien rouvat ja palvelijat ompelevat vaatteita rintamalle Tampereen Näsilinnassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Istumassa kuudes oikealta on Pjotr Ivanoffin puoliso Eugenia.

– Hänen isänsä Ivan Ivanoff oli Pyhän synodin virkamies ja arvoltaan valtioneuvos, mikä vastasi everstin sotilasarvoa. Ilmeisesti perheellä oli alun perin varoja, mutta niiden myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa. Perimätiedon mukaan isän ja pojan välit olivat viileät ja kenties katkesivat kokonaan, Jalkanen sanoo.

Pjotr Ivanoffin vähävaraisuus onkin sota pysäytti suunnitelmat.

Ivanoff ehti kuitenkin muuttaa perheineen Tampereelle ennen sodan puhkeamista ja hän toimi kaupungissa 14. Tarkk’ampujarykmentin komentajana. Mikä oli Ivanoffin tausta. Oliko hän rikkaasta ja vaikutusvaltaisesta perheestä kotoisin?

– Hänen isänsä Ivan Ivanoff oli Pyhän synodin virkamies ja arvoltaan valtioneuvos, mikä vastasi everstin sotilasarvoa. Ilmeisesti perheellä oli alun perin varoja, mutta niiden myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa. Perimätiedon mukaan isän ja pojan välit olivat viileät ja kenties katkesivat kokonaan, Jalkanen sanoo.

Pjotr Ivanoffin vähävaraisuus onkin saattanut olla syy siihen, että hän siirtyi henkivartiokaartista armeijan palvelukseen ja muutti Tampereelle.

– Upseerien palkat olivat pieniä ja erityisesti Pietarin henkivartiokaartin upseeri joutui käyttämään palveluksessa myös omia varojaan. Ivanoffin perheen kirjeenvaihdosta käy ilmi, että eläminen

Tampereella oli halvempaa kuin Pietarissa. Tampereella everstin arvoinen upseeri kuului myös kaupungin kermaan – toisin kuin Pietarissa, Jalkanen korostaa. Pyhän Yrjön Risti ja
paluu Tampereelle

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 14. Tarkk’ampujarykmentti lähti rintamalle Pjotr Ivanoffin komennuksessa. Taloushallintoupseerista tuli siis rintakomentaja, koska Venäjän armeija tarvitsi kaikki mahdolliset upseerit sotatoimiin.

Tarkk’ampujarykmentti taisteli aluksi Galitsian rintamalla. Vuonna 1916 Ivanoff sai komentoonsa jalkaväkidivisioonan, ja samana vuonna hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.

Ivanoff kunnostautui Dnestrin taistelussa vuonna 1917, ja ansioistaan hänelle myönnettiin kunniamerkeistä himoituin eli Pyhän Yrjön Risti.

Ivanoff oli paitsi sotilas myös huolehtivainen perheenisä, ja ankaran sotasensuurin puitteissa hän piti jatkuvasti yhteyttä Tampereella olevaan perheeseensä.

Tampereella asuvien venäläisupseerien rouvat ja palvelijat ompelevat vaatteita rintamalle Tampereen Näsilinnassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Istumassa kuudes oikealta on Pjotr Ivanoffin puoliso Eugenia.

Pyhän Yrjön Risti ja paluu Tampereelle

Ensimmäisen maailmansodan puhjettua 14. Tarkk’ampujarykmentti lähti rintamalle Pjotr Ivanoffin komennuksessa. Taloushallintoupseerista tuli siis rintakomentaja, koska Venäjän armeija tarvitsi kaikki mahdolliset upseerit sotatoimiin.

Tarkk’ampujarykmentti taisteli aluksi Galitsian rintamalla. Vuonna 1916 Ivanoff sai komentoonsa jalkaväkidivisioonan, ja samana vuonna hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.

Ivanoff kunnostautui Dnestrin taistelussa vuonna 1917, ja ansioistaan hänelle myönnettiin kunniamerkeistä himoituin eli Pyhän Yrjön Risti.

Ivanoff oli paitsi sotilas myös huolehtivainen perheenisä, ja ankaran sotasensuurin puitteissa hän piti jatkuvasti yhteyttä Tampereella olevaan perheeseensä.

Venäjän armeijan kannalta ensimmäinen maailmansota päättyi kuitenkin katastrofiin, ja lopulta bolševikit kaappasivat vallan Pietarissa.

Pjotr Ivanoffin onnistui paeta vallankumousta Tampereelle, mutta hän palasi vielä kerran Venäjälle vuonna 1919, ja osallistui kenraali Nikolai Judenitšin johtamaan sotaretkeen. Valkoiset hyökkäsivät Viron kautta kohti Pietaria, mutta hyökkäys epäonnistui.

Ilmakuvassa entinen henkivartiokaartin jääkärirykmentin kasarmi Pietarissa (Zvenigorodskaja 5). Pjotr Ivanoff perheineen asui tässä talossa. Vuonna 1800 valmistunut, melko huonokuntoinen rakennus on nykyään Venäjän puolustusministeriön omistuksessa.

Ivanoff palasi lopullisesti Tampereelle, ja joutui aloittamaan kaiken alusta.

Keisarillisen upseerin palkka lakkasi juoksemasta, ja Ivanoff hankkiutui ansiotöihin. Hän toimi muun muassa Finlaysonin portinvartijana, mutta yleni myöhemmin konttoripäälliköksi venäläisen Boris Engelhardtin kauppahuoneessa.

Ivanoffin perheeseen kuului Eugenia-vaimo ja neljä lasta. Vähitellen perhe suomalaistui ja osa lapsista otti käyttöön suomenkielisen nimen.

Pjotr Ivanoff ja Gustaf Mannerheim olivat lähes saman ikäisiä ja molemmat palvelivat aikanaan henkivartiokaartissa. Kenraalit tunsivat ilman muuta toisensa, mutta yhteydenpito ei ollut julkista 1920- ja 1930-luvuilla.

– Sukutiedon mukaan Mannerheim järjesti Ivanoffille suhteidensa avulla taloudellista tukea valkoisten venäläisten emigranttijärjestöiltä, Lauri Jalkanen sanoo.  Pjotr Ivanoff kuoli Tampereella vuonna 1937.

Teksti Martti Kiuru

Venäläisupseerin ja suomalaiskaunottaren traaginen kohtalo

Venäläinen kapteeni Boris Petrov murhattiin Utissa, lähellä Kouvolaa vuonna 1914. Tuolloin elettiin ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheita.

Petrovista tiedetään sen verran, että hän oli keisarillisen henkivartiokaartin upseeri, joka sai keväällä 1914 siirron Kouvolassa toimivaan 12. Tarkk’ampuja­rykmenttiin. Kyseisen joukko-osaston henkilöstö oli täysvenäläinen, sillä Suomen oma sotaväki oli lakkautettu vuosisadan alussa.

Petrovin siirto Pietarin loisteliaista puitteista Kouvolan kaltaiseen vähäpätöiseen maalaistaajamaan lienee ollut rangaistus ja käytännössä arvonalennus.

Kouvolan ja Korian punatiilikasarmit valmistuivat ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja kasarmirakentaminen toi seudulle runsaasti uusia työpaikkoja ja armeijan tilauksia.

Elinkeinoelämä vilkastui, kun armeija tilasi yrityksiltä tuotteita ja palveluita. Pelkästään Kouvolan kasarmeihin tarvittiin miljoonia tiiliä.

Kasarmirakentamisella oli myös merkittävä työllistävä vaikutus, sillä urakoihin palkattiin runsaasti eri alojen ammattimiehiä. Luultavasti Kouvolaan saapui rakentajia myös muualta Suomesta.

Kasvava vauraus toi mukanaan myös lieveilmiöt, kuten alkoholin salakaupan, yleisen juopottelun ja kenties myös prostituution.

Näistä ilmiöistä ei tosin juuri kerrottu sanomalehdissä, koska yleisvaltakunnallinen sensuuri pyrki häivyttämään kielteiset uutiset.

Luonnollisesti nuorten ja usein irrallisten ihmisten tulo paikkakunnalle poiki myös seksisuhteita, joita ei tuon ajan Suomessa hyvällä katsottu.

12. Tarkk’ampujarykmentissä lienee palvellut noin 2 000 henkeä, ja upseereitakin on ollut ilmeisesti satoja.

Aikamoinen väkimäärä tuolloisessa muutaman tuhannen asukkaan Kouvolan taajamassa.

Upseerien palkat olivat pieniä, mutta kenties kuitenkin sitä tasoa, että upseeriperheet saattoivat palkata apulaisia, kuten keittäjiä, siivoajia, lastenhoitajia ja puutarhanhoitajia. Joillekin kouvolalaisille tarjoutui siis mahdollisuus lisäansioihin.

Venäläisten poikamiesupseerien charmi ja upseerinelkeet purivat ilmeisesti myös paikkakunnan nuoriin naisiin, ja kenties kyseinen asia ärsytti paikallisia nuoria miehiä.

Kun yhtälöön lisätään juopottelu, voi olettaa, että välikohtauksia ja kahnauksia esiintyi.

Ei siis mitään uutta auringon alla!

Kirjallisten lähteiden mukaan Boris Petrov rakastui kouvolalaiseen kaunottareen ja lähti lopulta tämän kanssa rintamalle maailmansodan puhjettua.

Tämän myytin Jalkanen kumoaa. Hänen tietojensa mukaan kateelliset suomalaiset murhasivat Petrovin, ja ruumis haudattiin lopulta Haukkajärven rannalle, muutama kilometri Kouvolasta itään.

Venäläisupseerin murha oli autonomisessa Suomessa ankara rikos, josta seurasi kuolemanrangaistus.

Jalkasen mukaan asiasta tietävät tahot kuitenkin vaikenivat ja kenties maailmansodan puhkeaminen vaikutti siihen, ettei murhatutkimuksissa edistytty.

Haukkajärven rannalta on kuitenkin löydetty 1950-luvulla venäläisen upseerisatulan jalustin. Petrovin hautaakin on etsitty, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Näistä lähtökohdista Jalkanen on rakentanut vetävän romaanin, jossa yhdistellään faktaa, fiktiota, dokumentaarisuutta ja dekkarimaista kerrontaa.

Jalkanen Lauri: Utin murha
1914. Reuna 2020.

 

Jaa artikkeli