Pian sen jälkeen, kun Venäjä oli helmikuun lopulla hyökännyt Ukrainaan, päätti Suomen tiede- ja kulttuuriministeriö, että Suomi keskeyttää korkeakoulu-, tutkimus-, kulttuuri- ja urheiluyhteistyön Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa. Kyseessä on linjaus, jossa päätösvalta jäi toimijoille itselleen.
Venäjän hyökkäyssota on muuttanut Suomi-Venäjä-seuran toimintaa rajusti, seuran pääsihteeri Niina Sinkko kertoo. Monet ystävyysseuran hankkeet ovat katkenneet kuin seinään, kun edellytyksiä jatkaa niitä ei uudessa tilanteessa ole ollut. Hankeinstrumentteja, kuten EU-rahoitettu Cross Border Cooperation (CBC) on kaatunut, ja esimerkiksi hankkeet, joissa toisella puolella on ollut virallista Venäjää edustava taho, on jouduttu keskeyttämään.
Sinkko kuitenkin muistuttaa, että yhteistyö Venäjän kanssa on vaikeutunut jo koko 2010-luvun, jolloin Venäjällä astuivat voimaan esimerkiksi laki kansainvälisistä agenteista sekä niin kutsuttu homopropagandalaki. Tämän kaiken päälle tuli vielä Krimin laiton valtaaminen vuonna 2014. Nyt viime vuodet ovat olleet kulttuuripuolella erityisen vaikeita pandemian ja rajojen sulun vuoksi. Sota oli Venäjä-toimijoille enää ”se viimeinen nyrkki silmään”.
̶ Ensin korona sahasi sitä oksaa, jolla istutaan, ja lopulta kaatui koko puu, Sinkko puuskahtaa.
Myös Suomen Pietarin-pääkonsulaatin lehdistövirkamies Anna Kotaviita kertoo viime vuosien koronan sekä nykyisten toimintaympäristön muutosten vaikuttaneen konsulaatin koulutus- ja kulttuuriyhteistyöhön sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
̶ Pyrimme säilyttämään ja ylläpitämään yhteistyökanavia, vaikka konkreettisia hankkeita ei juuri nyt ole, Kotaviita kertoo.
Kotaviita kertoo Suomi-Venäjä-seuran päättäneen hiljattain keskeyttää väliaikaisesti Suomen Pietarin tiede- ja kulttuuri-instituutin toiminnan. Pietarin Suomi-talossa sijaitseva instituutti on toiminut Venäjällä jo kolmenkymmenen vuoden ajan, ja se on ollut pääkonsulaatin keskeinen yhteistyökumppani. Nyt sen juhlavuosi alkoi varsin masentavissa merkeissä.
Nyt on tärkeää tukea myös venäläisiä sodan-vastustajia.
Sinkko kertoo, että vaikka joidenkin venäläisten kumppanien kanssa olisi edelleen mahdollista toimia, joutuvat suomalaiset kulttuuritoimijat punnitsemaan tarkkaan, onko hankkeilla todellisuudessa mahdollista edistää mitään. Kritiikitön yhteistyö voisi vain palvella virallisen Venäjän narratiivia, jossa kaikki on niin kuin ennenkin.
Venäläisiltä kumppaneilta on kuitenkin tullut paljon ymmärrystä suomalaisia kohtaan. Venäjällähän nimenomaan kulttuurikenttä itsekin protestoi ja monet ruohonjuuritason toimijat olisivat tahtoneet ajaa toisenlaista Venäjää jo aikaisemminkin, Sinkko muistuttaa.
Venäläiset toisinajattelijat tyhjän päällä
Tällä hetkellä on hyvin vaikeaa tukea Venäjällä niitä, jotka yrittävät saada vastakkaista ajattelua esiin. Syynä tähän ovat Venäjän agenttilainsäädäntö sekä sotasensuurilaki, jota rikkovia uhkaa jopa viidentoista vuoden vankeusrangaistus. Tämän vuoksi Suomi-Venäjä-seurakin on alkanut enemmän etsiä kumppaneita diasporasta tai niiden joukosta, jotka ovat lähteneet Venäjältä sodan alkamisen jälkeen.
Tilanteen raastavuus on ajoittain konkretisoitunut ystävyysseuran olohuone-keittiössä, jonka Sinkko kertoo muuttuneen toisinaan ikään kuin terapiasaliksi eri maiden toimijoiden kesken. Moni venäläinen kulttuurivaikuttaja on tällä hetkellä hyvin vaikeassa tilanteessa. Venäjältä lähteneet ovat välitilassa ilman pysyviä osoitteita tai toimivia pankkitilejä. Moni on lähtenyt vain turistiviisumin turvin, eikä ole aikeissa palata. Ennemmin tai myöhemmin vastaan tulee myös viisumin umpeutuminen, sillä Schengen-viisumilla saa laillisesti oleskella Schengen-alueella maksimissaan 90 päivää 180 päivän jakson aikana.
̶ Tulemmeko näkemään sellaisen hetken, että maahanmuuttovirasto Migrissä asioi venäläisiä, jotka eivät laillisen viisumilla olon päättymisestä huolimatta tahdo tai voi palata Venäjälle takaisin?, Sinkko kysyy.
Näiden ihmisten kanssa on myös mahdotonta tehdä projekteja, sillä heille ei Suomessa saada laillisesti maksettua palkkiota.
̶ Kyse on tyhjän päällä olevista ihmisistä, joita ei pysty oikein tukemaan, vaikka haluaisi antaa heille meidänkin toiminnassamme äänen ja tilan, Sinkko kertoo.
Mediassa on myös näkynyt puheenvuoroja, joissa Venäjältä pakenevien ihmisten on pelätty olevan Troijan hevosia, joilla on pahat mielessä, tai joita Venäjän valtio voi käyttää hyväksi ”suojellessaan” venäjänkielistä väestöä ulkomailla.
̶ Samaa kommentointia on ollut myös meidän kanavissamme, Sinkko kertoo.
̶ Eikä siinä pidäkään mielestäni olla sinisilmäinen. Mutta asian kääntöpuolena, kun näkee vieressään todella järkyttyneen ihmisen, joka on yrittänyt vuosikausia protestoida, jonka oma elintila on kutistunut ihan olemattomaksi Venäjällä, ja joka on nyt ihminen vailla menneisyyttä ja vailla tulevaisuutta, ei siinä silloin ole sijaa epäilyksille. Mutta on ihan totta, että kyllähän tällaisen tilanteen voi myös käyttää hyödyksi. On oltava todella herkällä korvalla liikkeessä.
”Nyt ei ole ainakaan Venäjän aika”
Sota on tuonut kritiikkiä myös Suomi-Venäjä-seuran suuntaan. Väärinymmärryksiä seuran työn ja sen nimen suhteen on Sinkon mukaan ollut paljonkin. Nimessä oleva ”Venäjä” yhdistetään vahvasti valtiolliseen Venäjään sen sijaan, että ymmärrettäisiin seuran luovan ruohonjuuritason suoria kontakteja eri toimijoiden välille.
̶ Jos olisimme vaikka venäläisen kulttuurin seura, se olisi aivan toinen asia, Sinkko pohtii.
Ja mitä tulee Venäjän aika -lehteen, niin Sinkko kertoo, että seurassa on itsekin oltu hieman allergisia nimelle.
̶ Mutta sitten aina hetkittäin järkikin pelaa, että kyllä tosiaan Venäjän aika voi olla todella musta ja synkkä.
Kyse voikin olla siitä, millä painolla nimen sanoo.
̶ Jos asiaa mietitään, niin Venäjän aika on tällä hetkellä ihan hirveä. Se voidaan tuoda lehdessä esiin. Se voi olla monella tavalla tulkittava sanayhdistelmä.
Monilla suomalaisilla on Sinkon mukaan edelleen väärä tai vanhentunut kuva seuran toiminnasta.
̶ Se peilautuu aika pitkälle suomettumiskeskusteluun ja on ihan ymmärrettävää, koska seuralla on ollut siinä silloin iso rooli. Moni järjestöön kuulumaton on kuitenkin kuluneen kevään aikana myös ymmärtänyt paremmin, mitä Suomi-Venäjä-seura oikeastaan tekee, ja mitä se ei tee, hän kertoo.
Mitä tulee seuran nimeen, siitä ei Sinkon mukaan päästä nyt mihinkään – eikä ehkä ole syytäkään päästä. Ratkaisu voisi olla itsensä ja toimintansa näkyvämmäksi tekeminen. Olisi tuotava enemmän esiin seuran omaa laajaa työtä.
Muuttuneessa tilanteessakin tehtävää riittää, Sinkko vakuuttaa.
̶ Näen, että vaikka tässä tapahtuisi mitä ikinä maiden välillä, niin meidän kaltaisillemme toimijoille on aina paikka.
Diaspora ja Venäjän ulkopuoliset kumppanit uuden toiminnan keskiöön
Tällä hetkellä ei näytä siltä, että kulttuurihakkeiden katkeaminen olisi vähentänyt Suomi-Venäjä-seuran työmäärää, päinvastoin. Monenlaisen Venäjä-infon kysyntä sekä kansalaisten että median suunnasta on kasvanut. Sinkko kertoo seuran puhelinten soineen ensimmäiset kaksi kuukautta aamusta yöhön ihmisten kysellessä erilaisia viranomaisasioita tai sitä, mihin viranomaiseen tulisi missäkin tilanteessa ottaa yhteyttä. Lisäksi Suomi-Venäjä-seura on neuvonut lukuisille muille Venäjä-toimijoille esimerkiksi Venäjä-hankkeiden keskeyttämiseen liittyviä asioita.
Seuran toimintakenttään kuuluvat normaalioloissakin muut venäjää puhuvat alueet, kuten Baltia, Valko-Venäjä, Ukraina ja Georgia. Suomen lisäksi myös näillä alueilla on suuri venäjänkielinen vähemmistö ja tarvetta yhteistyölle.
Putin ei voi omia kieltä itselleen.
̶ Kenttä on aika laaja, nyt vain korostamme sitä. Ja kun näyttelyiden saaminen Venäjältä Suomeen on vaikeaa, on mahdollista lähteä liikkeelle toisella tavalla ja paikata näyttelyitä tekemällä yhteistyötä Euroopassa olevien kulttuuritaiteilijoiden kautta, Sinkko sanoo.
Aivan täysin ei yhteistyö venäläistenkään kanssa ole vielä kuivunut kasaan. Esimerkiksi sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen ja toimittaja Kerttu Matinpuro päättivät organisoida sodanvastaisen näyttelyn, johon tulee esille teoksia ukrainalaisilta ja venäläisiltä sarjakuvataiteilijoilta ja kuvittajilta. Hukkanen ja Matinpuro tahtovat tällä tavoin osoittaa tukensa Ukrainalle ja nostaa samalla esiin venäläisiä sodanvastaisia ääniä.
̶ Ajattelemme, että nyt on tärkeää tukea myös venäläisiä sodanvastustajia ja muistaa, että läheskään kaikki venäläiset eivät tue sotaa. Sodanvastaisen näyttelyn järjestäminen Venäjällä on tällä hetkellä lähes mahdotonta, ja siksi haluamme tarjota venäläisille taiteilijoille mahdollisuuden näkemyksensä ilmaisuun Suomessa, näyttelyn organisoijat sanovat.
Näyttely tulee ensin esille Helsingin Vallilaan Emmauksen kirpputorin ikkunagalleriaan kesäkuussa, sekä myöhemmin ainakin Joensuuhun. Myös Suomi-Venäjä-seura tahtoisi näyttelyn esille omaan tilaansa ja tarjota sitä eri puolille Suomea.
Venäjä ei ole katoamassa minnekään
Sinkon mukaan kontaktien selvä harveneminen tulee tilanteen pitkittyessä olemaan väistämättä edessä. Siitä seuraa, että yhteistyötä joudutaan tulevaisuudessa aloittamaan täysin uudelleen alusta.
̶ Mitä enemmän seisova ja suorastaan estetty vaihe kestää, sitä enemmän sillä on vaikutuksia. Kaikenlaisen venäjäyhteistyön kääpiöityminen on nähtävissä jo nyt.
Hän on huomannut myös, että mitä enemmän aikaa sodan alkamisesta tulee kuluneeksi, sitä enemmän on alettu alun vahvojen tunnereaktioiden jälkeen myös miettiä, mitä tapahtuu nyt, kun yhteydet ovat poikki, eikä venäläisten toisinajattelijoidenkaan kanssa voida olla yhteydessä.
̶ Nyt on alettu vähän pysähtyä siihenkin, että juuri tuohon Venäjän ei-niin-suureen, mutta erittäin tärkeään oppositioon pitäisi pystyä luomaan yhteyksiä.
Sinkko toivoo, että sodan loputtua satsattaisiin erityisesti ihmisten välisten suorien yhteyksien tukemiseen. Sodan katkenneet suhteet ovat vain jatkumoa pandemian katkaisemille kontakteille. Korona ja rajojen kahden vuoden mittainen sulku sekä koronatietojen räikeä vääristely Venäjällä loivat suotuisat olosuhteet valtion sotapropagandalle, sillä mitä vähemmän naapurivaltioilla on yhteyksiä keskenään, sitä kauemmas se ajaa ihmisiä erilleen toisistaan myös arjen tasolla.
̶ Väki siellä on paljon vastaanottavammassa tilassa, kuin jos heillä olisi ollut mahdollisuus kulkea, keskustella, matkustaa ja pitää yllä avoimia yhteyksiä.
Sodan jälkeiselle kulttuuriyhteistyölle ehtona on vastaanottavaisempi Venäjä.
Sinkko ei näe, että suomalaisten Venäjään kohdistama kiinnostus olisi laskemassa, päinvastoin. Siihen pitää pystyä vastaamaan ajankohtaisella tilanteen tarkastelulla. Lisäksi olisi tärkeää, että venäjää opiskeleville nuorille puhuttaisiin siitä, ettei venäjä ole ainoastaan Venäjän alueella toimiva käyttökieli. Putin ei voi omia kieltä itselleen. Oli tilanne Venäjän kanssa mikä tahansa, niin Venäjä-osaamista Suomessa tarvitaan aina.
̶ Suomessa on eletty sellaisiakin aikoja, että joidenkin toimijoiden tapa tulkita Venäjää oli kulkea laput silmillä ikään kuin Venäjää ei olisi olemassa, ja katsoa vain Eurooppaan. Sellaista tulevaisuusskenaariota en näe. Vähintäänkin se idän puoleinen lappu on parempi ottaa silmästä pois ja tutustua naapurimaahan, Sinkko toteaa.
̶ Kieltämällä Venäjän olemassaolon Venäjä ei häviä mihinkään.
Sinkon mielestä Suomessa tulisi suoraselkäisesti vaatia sellaista Venäjää, joka mahdollistaa asioita.
̶ Minä ja varmasti moni muukin Venäjä-toimija on miettinyt, kuinka paljon me olemme sallineet Venäjän hankaluutta kaikki nämä vuodet.
Ei kuitenkaan riitä, että sota loppuu, Sinkko sanoo. Sodan loppumisen jälkeen meitä vastassa tulee sanelupolitiikkaa harjoittavan Venäjän sijaan olla vastaanottavaisempi ja sallivampi Venäjä. Sellainen, joka esimerkiksi lainsäädännöllään ei estä ihmisten suorien yhteyksien syntymistä.
̶ Niin kauan kuin sellaista ei ole, siitä ei ainakaan voi olla hiljaa. Sellaiselle sietävälle olotilalle olisi nyt syytä tulla loppu.
Teksti: Elina Saarilahti