V enäläissiirtolaisiin suhtaudutaan Euroopassa ristiriitaisin tuntein, ja kotimaansa jättävät venäläiset joutuvat sukkuloimaan monenlaisten maahantulorajoitusten ristiaallokossa. Venäläisdiasporan ylläpitämän kansalaisyhteiskunnan tukeminen on kuitenkin ainoa tapa, jolla Venäjän demokratisoitumiskehitystä voidaan Euroopassa tukea, esittää puolalaisen WOT-säätiön tutkimus. Venäjältä Suomeen, Turkkiin, Armeniaan ja lopulta Montenegroon – siinä venäläistoimittaja Andrei Grišinin ja hänen perheensä asuinpaikat puolentoista vuoden ajalta. Venäjän suurhyökkäyksen ja syksyn 2022 liikekannallepanon aloittamisen jälkeen Venäjältä arvioidaan emigroituneen ulkomaille vähintään miljoona ihmistä.
Matka sai yllättävän käänteen poliisien tultua kolkuttamaan kotiovea.
Ilmapiiri monessa maassa ei kuitenkaan ole suotuisa venäläisten maahanmuutolle. Tämän sai kokea myös Grišin – siitä huolimatta, että periaatteidensa vuoksi maanpakoon joutunutta venäläistoimittajaa voisi kutsua ”malliesimerkiksi” Putinin hallintoa vastustavasta venäläisestä. Hän ei voi jatkaa työtään Venäjällä, mutta kodin löytäminen ulkomailtakin on osoittautunut vaikeaksi. – Emme saa tukea Euroopalta, vaikka olemme samalla puolella konfliktia, Venäjän valtaapitäviä ja Kremliä vastaan ja vaikka me teemme asialle jotain, Grišin kertoo videohaastattelussa Montenegrosta. Vielä hetki sitten hän suunnitteli tuovansa perheensä Suomeen. Se ei kuitenkaan onnistunut.
Emigraatioreittien löytämisen taide
Venäläisten emigraatioreiteistä on tullut tarkkaan harkittua taidetta. Päivittyvä tieto on tarpeen, sillä esimerkiksi EU-jäsenmaiden harjoittamassa maahanmuutto- ja integraatiopolitiikassa on suuria eroja suhtautumisessa venäläisiin ihmisoikeuspuolustajiin, sanoo siirtolaisuutta tutkiva sosiologi Joanna Fomina Puolasta. Jos kansainvälisiä verkostoja ei ole, voi ihmisoikeuspuolustajan lähteminen Venäjältä olla hyvin haastavaa, Fomina sanoo. Ihmisoikeuspuolustajilla Fomina viittaa esimerkiksi aktivisteihin, vaalitarkkailijoihin ja riippumattomiin toimittajiin. EU:lla ei ole venäläisten maahantulijoiden suhteen yhtenäistä strategiaa, vaikka yrityksiä sen muodostamiseen on ollut.
Viisumisäännöstön kautta yhteisiä suuntaviivoja on, mutta jäsenmaat soveltavat niitäkin eri tavoin. Tilanne kehittyy jatkuvasti. Joihinkin EU-jäsenmaihin venäläisten ihmisoikeuspuolustajien on mahdollista pyrkiä humanitaarisella viisumilla. Toisissa, kuten Suomessa se ei ole mahdollista, ja tällä hetkellä myös turvapaikan hakeminen on itärajan sululla tehty lähes mahdottomaksi. Joihinkin EU:n ulkopuolisiin maihin, kuten Kazakstaniin ja Kirgisiaan, venäläiset voivat yhä matkustaa ilman ulkomaanpassia. Toisiin, kuten Serbiaan ja Georgiaan, on mahdollista matkustaa viisumivapaasti, vaikka niissäkin venäläisiä koskevia menettelyjä on vaikeutettu vuoden 2022 jälkeen. Kaikilla venäläisillä ei ole passia, eikä vaarassa oleva ihminen ei ehdi odotella viisumia, Fomina muistuttaa. Mutta kaikki nekään maat, joihin venäläiset voivat matkustaa, eivät ole toisinajattelijoille turvallisia, kertoo puolalaisen, Venäjällä epätoivotuksi julistetun WOT-säätiön ohjelma- koordinaattori Olena Babakova.
– Esimerkiksi Turkilla on luovutusmenettely Venäjän kanssa, eli venäläinen voidaan luovuttaa kotimaahansa oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa varten. Serbia puolestaan kuulustelee ihmisoikeuspuolustajia näiden yksityiselämään liittyvistä asioista, Babakova kertoo.
Suomeen liikekannallepanoa ja poliisia pakoon
Andrei Grišinin tie Suomeen avautui suomalaisen tuttavan kautta. Grišin päätoimittaa Magadaniin, Venäjän Kaukoitään perustamaansa riippumatonta verkkomedia Vesmaa. Vaikka uhkailu tai edes pahoinpitely eivät vuosien varrella saaneet häntä tekemään työssään kompromisseja, muuttui tilanne oleellisesti Venäjän aloittaman suurhyökkäyksen jälkeen.
– Sota alkoi, kirjoitimme siitä, ongelmani alkoivat, minut kutsuttiin poliisin ja FSB:n kuultavaksi ja sain kuulla, että maaliskuussa 2022 oli nostettu rikosjuttu, Grišin tiivistää yhteen hengenvetoon.
Kun vuoden 2022 syyskuussa Venäjä aloitti liikekannallepanon, tarjoutui kutsuntakirjettä Pietarissa pakoilleelle Grišinille mahdollisuus tulla Suomeen. Maahantulorajoituksista huolimatta hän onnistui lokakuussa ylittämään maiden rajan Hel- singin Sanomien kutsulla ja Artists at Risk -säätiön avustuksella. Helmikuussa 2023 Grišin päätti käydä Pietarissa. Hän suunnitteli palaavansa Suomeen perheensä ja Suomen Pietarin-pääkonsulaatista hakemansa oleskelulupakortti mukanaan. Matka sai kuitenkin yllättävän käänteen poliisien tultua kolkuttamaan kotiovea.
Grišinin onnistui paeta Turkkiin, mutta oleskelulupakortti jäi hakematta. Niin ikään uhan alla ollut perhe seurasi Grišiniä Turkkiin, jonne myös työperustainen oleskelulupakortti lopulta toimitettiin. Perhe tahtoi suunnata yhdessä Suomeen. Moni asia meni kuitenkin pieleen: suuria määriä venäläissiirtolaisia vastaanottanut Turkki kiristi venäläisiä koskevia oleskelulupasäädöksiään. Perhe ei saanut Turkista oleskelulupaa eikä siksi voinut jättää Suomen Turkin-edustustossa hakemusta perheenyhdistämisestä. Hakemuksen jättämistä Venäjällä he pitivät vaarallisena. Grišin lähti oleskelulupineen Suomeen ja perhe Armeniaan. Ajoitus kuitenkin osui yhteen Suomen parlamenttivaalien ja hallituksen vaihtumisen kanssa. Grišin kertoo, ettei luottanut Suomen muutoksessa olleeseen maahanmuuttopolitiikkaan tarpeeksi hakeakseen turvapaikkaa. Kun perheen oleskelulupasuunnitelmat vesittyivät myös Armeniassa, lähtivät he yrittämään sitä jo neljännestä maasta: Montenegrosta. Sieltä Grišinin vaimo lopulta sai työperustaisen oleskeluluvan, ja pian oleskeluluvan saivat myös Grišin ja lapset. Kaiken keskellä Grišinin verkkomedia Vesma julistettiin viime kesänä ulkomaiseksi agentiksi ”Venäjän valtaapitäviä ja asevoimia koskevan valheellisen tiedon levittämisestä”, mutta se jatkaa yhä toimintaansa ulkomailta käsin.
Venäjän tulevaisuudesta voi puhua vain venäläisessä diasporassa.
Venäjän demokratia- kehityksen kapea tila
Venäläisten siirtolaisten ja ihmisoikeuspuolustajien tilanne on monissa maissa hyvin kiistanalainen. Esimer- kiksi Puolassa valkovenäläiset voivat saada oleskeluluvan humanitaarisin perustein, mutta samoja menettely- tapoja ei asian poliittisen arkaluon- toisuuden vuoksi sovelleta venäläi- siin, Olena Babakova kertoo. Hänestä venäläisiä ihmisoikeus- puolustajia tulisi kuitenkin tukea jo pelkästään siksi, että se on oikein. Se on myös ainoa keino, jolla Venäjän demokratiakehitystä voidaan nyt tukea, hän toteaa; muuta paikkaa keskustelulle Venäjän tulevaisuudesta ei ole, kuin venäläinen diaspora.
– Se on ainoa tila, jossa demokraattista, hallituksen vastaista ilmaisua voi esittää, hän sanoo.
– Me tarvitsemme demokratiamyönteistä diasporaa, joka saa aikaan jonkinlaista keskustelua. Ihmisoikeuspuolustajilla tulisi uusissa asuinmaissaan olla myös mahdollisuus jatkaa toimintaansa ja pitää yllä kontaktejaan Venäjälle. Tällä tavoin he voivat pitää ikkunan auki Venäjälle, jos mahdollisuus asioiden muuttamiseen ilmestyy. Babakova myöntää, etteivät monien maiden pelot siirtolaisten mukanaan tuomista turvallisuusuhista ole perusteettomia. Uhat osuvat myös siirtolaisiin itseensä: Venäjältä lähteneitä riippumattomia toimittajia on viime vuonnakin joutunut myrkytysyritysten kohteeksi esimerkiksi Saksassa. – Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän tulisi epäillä jokaista siirtolaista FSB-agentiksi. Mutta meidän tulisi olla tietoisia tilanteesta.
Vuosi armon aikaa
Andrei Grišin uskoo, että EU voisi halutessaan löytää ratkaisun toisin- ajattelijoiden maahanmuuton helpottamiseksi. Tilanne tuntuu hänestä epäoikeudenmukaiselta, mutta ilmapiirin muutosta on vaikea nähdä. – Kaikesta tehdään vain vaikeampaa ja vaikeampaa. Monilla meistä ei ole valinnanvaraa: joko menet sotaan tai menet tyrmään. Monille ulkomaat ovat ainoa vaihtoehto, hän sanoo. Montenegrossa Grišin voi nyt kui- tenkin jatkaa työtään ainakin vuoden – sitä työtä, jonka tukemisen tärkeyttä Olena Babakovakin painotti. Mitä vuoden jälkeen on luvassa, Grišin ei vielä tiedä. – Ehkä hallitus vaihtuu ja meidän pitää taas lähteä, hän vitsailee vaisusti.
Jutun teossa on käytetty WOT-säätiön tutkimusta Supporting Russian Human Rights Defenders in Exile: Best Practices, Current Challenges. A case study of Czechia, Germany, Latvia, Poland and Portugal (2023), jonka päätutkijana Joanna Fomina toimi, ja jonka tekoa koordinoi Olena Babakova.
TEKSTI ELINA SAARILAHTI
KUVAT ISTOCK JA HAASTATELTAVIEN KUVA-ARKISTOT